”Siirtolaisia kuljettanut laiva upposi Libyan edustalla” kertoo
uutinen Hesarissa 31.3. Yksi palsta, parikymmentä senttiä. Yli 200
siirtolaisista, oikeastaan kai pitäisi puhua laittomista
maahanmuuttajista kuoli. He olivat pyrkimässä Euroopan Unionin alueelle
ilmeisesti työtä tekemään. So what? Pysykööt Afrikassa. Eikö.
Muutaman viime vuoden aikana moisia uutisista on tullut aivan liian
usein. Siksi niihin ei enää kiinnitä huomiota. Niistä on tullut pikku
juttuja. Yksin Italian rannikolle saapui viime vuonna lähes 37 000
laitonta maahan pyrkijää.
Enimmät tragediat on kuitenkin kuultu Atlannilta. Siellä kohteena ovat
Kanarian saaret. Tai sitten manner-Espanja. Eikä kyse sieläkään ole
ollut turistimatkoista. Vuotava avonainen moottori- tai soutuvene,
kymmenillä ihmisillä täyteen pakattu. Tai repaleinen vuotava kumivene.
Mukana ehkä oli vettä ainakin ensimmäiseksi päiväksi? Miehiä, naisia ja
lapsia.
Kuinkakohan kauan me pystymme ylläpitämään Euroopan linnoitusta hunnien
laumoja vastaan? Onko meillä siihen oikeus? Onko se oikein?
Ike Kanerva oli helppo nakki. Tumppi hyvä valinta. Vanhaselle opetus eläkkeistä oli vähintäänkin paikallaan. Mutta
nyt pitäisi tehdä Obamat. Onko sinusta siihen?
Olet varmaan kuullut, mitä mieltä kansa Fortumin bonuksista on mieltä. Onhan sinulla korvat.
Tiedät varmasti mitä kansalaismielipide edellyttää? Ei yksinomaan toivo.
Tiedän, että et ole vastuussa valtion osakkuusyhtiöistä. Olet kuitenkin
valtionvarainministeri, valtion kirstun ylin vartija. Olet lisäksi
varapääministeri. Ja ennen kaikkea olet puolueesi puheenjohtaja.
Haluatko sitoa kokoomuksen ensi vaalien tuloksen Kepun
syöksykierteeseen? Ja tarkoitan tässä erityisesti vajaan kahden vuoden
kuluttua toteutettavia eduskuntavaaleja. MEPpi vaalit voittaa
Kirkkovene joka tapauksessa.
Aiemminhan on ollut niin, että hankalan asian on voinut helposti antaa
olla. Vaalikarjan poliittinen muisti kun on ollut alle kolmekin
kuukautta. Nyt on selkeästi toisin.
Internet ei unohda.
Ja kaikki mikä sinne on sähköisessä muodossa kerran laitettu, saattaa
milloin tahansa läsähtää takaisin omille silmille. Lisäksi,
talouskurimuksen seurauksena ensi vaalien aikaan maassa on hyvin monta,
hyvin vihaista ja turhautunutta ihmistä.
Mauri Pekkarista ei kannata nyt matkia. Nyt ei ministerismiehillä ole vastuun väistelyn eikä räksyttämisen aika.
Nyt tarvitaan tekoja.
Ohessa linkit kahteen viimeksi asiaa sivunneeseen artikkeliini.
Irtisanokaa Fortumin Lillius ja
Luonnottomat bonukset.
PS.
Opiksi ja ojennukseksi myös esimerkki tavasta, jolla ison veden takana toimitaan,
Kuka lynkataan seuraavaksi.
Taisin muutama päivä sitten puuttua tapaan, jolla eettisesti ja
moraalisesti kestämättömät johdon palkkauskysymykset tulisi
hoidettavissa. Kun nyt eilen ainoa valtakunnallinen kertoi Fortumin
sikamaisuuksista toistan rautalangasta vääntäen ehdotukseni.
Toimitusjohtaja irtisanotaan. Syytä ei edes tarvita,
toimitusjohtaja kun on johtajasopimuksensa varassa. Mutta jos se syystä
tai toisesta halutaan, siksi voidaan vaikka nimetä luottamuksen puute.
Jos katsotaan tarpeelliseksi yksilöidä mikä luottamus puuttuu, siksi
voidaan hyvin todeta itsekritiikin puute. Ja tämä täysin siitä
riippumatta mikä on yhtiön sopimus työsuhteen päättymistapauksessa.
Syynä äärimmäiseen ehdotukseeni on ajatus tappioiden minimoinnista.
Hinta, jonka yhteiskunta, valtiovalta, poliittiset puolueet ja
kansalaisten oikeustajun jatkuva loukkaaminen meille tulevaisuudessa
maksavat, ylittää monin kerroin irtisanomisen hinnan. Olipa se mikä
tahansa. Vaihtoehtona vastaanotettujen bonusten palauttaminen ja uuden
säällisen ohjelman tekeminen.
Jos yhtiön hallitus ei suostu, vaihtakaa hallituksen puheenjohtaja ja
hallituksen jäsenet sellaisiksi, jotka suostuvat irtisanomisen
suorittamaan.
Kirjoitin tämän eilen. Nyt havaitsen Kauppalehden uutisoivan, että
kaikkien siltarumpujen kuningas, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, on
sitä mieltä, että Fortumin bonukset ovat päättömiä. Taitaa siinä pata
soimata kattilaa. Muistaakseni viimeisin bonusohjelman viilaus tehtiin
hänen ollessa vielä vahvasti kiinni Fortumin hallinnoinnissa. Eli
pikkupolitikointi ja nokitus ohittavat tärkeydessä jälleen tarpeen
hoitaa asia.
Yllä resepti.
Toimikaa.
PS.
Linkki edelliseen artikkeliini tässä:
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2009/03/28/luonnottomat-bonukset/
Olen viime aikoina yrittänyt hahmotella, mikä olisi vaihtoehtona
rahataloudelle. Sen globaaliin purkamiseen ei ole kovin pitkä matka, jos
G - 20 kokous tulevana viikonloppuna tuo vesiperän. Ei se hetkessä
tapahtuisi sen jälkeenkään, mutta taas oltaisi yhtä askelta lähempänä.
Vaihdantatalous? Olisiko sillä enää nykypäivänä mahdollisuuksia? Sinun
lapaset minun leipään. Minun kananmunat sinun hiustenleikkuuseen?
Niinhän se ennen kävi, monet tuhannet vuodet ennen rahaa.
Joskus 1980 luvulla, juuri ensimmäisten mikrotietokeneiden aikaan luin
artikkelin tietokoneiden mahdollisuuksista laajamittaisen
vaihdantatalouden henkiin herättämiseen. Tietokoneen omistaja toimisi
pörssinä, markkinana, joka mahdollistaisi barter-kaupan. Nyt internetin
aikana mahdollisuudet ovat moninkertaiset.
Suoritettuani perusteellisen lähdekartoituksen totesin olevani myöhässä.
(Luonnollisesti.) Barter-kauppa elää ja voi hyvin. Googlesta
(luonnollisesti) löytyy jopa barterkauppiaiden kansainvälinen järjestö.
Yhteen välittäjään, Craigslist, tutustuin himpun verran tarkemmin.
Mahtaisi Suomen verohallinto saada orkun jos joku suomalainen panostaisi
voimakkaasti ict - työvälineistön kehittämiseen tälle tulevaisuuden
alalle. Suomen, Euroopan, maailman kattava kirpputori ohittaisi upeasti
valtion ahneen kätösen. Kaupat, jotka tehdään yksityishenkilöiden
välillä, eivät missään tapauksessa kai olisi lainvastaisia? Vaikka talon
rakentaminen tilaajalle työsuorituksena kai jonkinlaista verotusta
edellyttäisi? Mutta miten silloin kun aletaan keskustella arvon lisästä?
B 2 B stä jne.
Kaikesta huolimatta. Mielenkiintoinen ja uusia vaihtoehtoja luova visio. Eikö?
Olen kirjoitellut blogia / blogeja 26 kuukautta. Koska se on
kivaa. Niitä lienee vajaa 600. Aina silloin tällöin herää epäilys onko
siitä mitään muuta iloa. Voisiko siitä olla hyötyä maailmankaikkeuden
mittakaavassa? Vaikuttaako kirjoittaminen mihinkään muuhun kuin omaan
ajatteluun ja mielentilaan?
Kaksi viikkoa sitten lähetin terveisiä Nicolas Sarkozylle artikkelissani
Viimeinen Peugeot. Eikä hän jäänyt asian osalta tupeksimaan. Tunnetusti toimeen tarttuva ADHD. Ja tässä tulos.
"Sunnuntaina Ranskan suurin autovalmistaja Peugeot ilmoitti antaneensa
toimitusjohtajalleen potkut. PSA Peugeot Citroenin toimitusjohtaja
Christian Streiff sai lähteä ja hänen tilalleen nousi Corus-teräskonsernin entinen vetäjä
Philippe Varin." Näin uutisoi Kauppalehti. Ja Kauppalehteen voi luottaa.
Tästä sen nyt näkee mitä suorasta asiakaspalautteesta parhaimmillaan voi
seurata. Mihin kaikkeen yhden palaneen vasemman etulampun vaihto
voikaan johtaa. Ehkä Nicolaksen hienoinen ylireagointi voidaan sallia,
autokaupan nykytilanteeseen vedoten?
Meillä suomalaisilla olisi varmasti paljon opittavaa Nicolakselta. Ja
jenkeiltäkin, siis Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen kansalaisilta ;-) .
Tässä linkki siihen juttuuni.
Meillä ADHDtä pidetään ennemmin yhteiskunnallisena pohteena, joka
häiritsee kunnon kansalaisen universaalista lököilyn oikeutta ja
sielunrauhan tasapainoa.
PS.
Vielä mahtuu mukaan.
Olen tässä miettinyt sitä ihan tavallista USAn asukasta. Valtaosa
kun ei ole jenkkejä ollenkaan. Muutaman vuoden kuluttua valkoinen,
uskonnollinen, englantia puhuva amerikkalainen on maassa vähemmistönä.
Ei varmaan poliittisena toimijana, mutta varmasti väestöpohjaisesti. Ja
sen jälkeen lopullinen muutos on vain ajan kysymys.
Vaikka haluammekin, itse kukin meistä mieluiten tuijottaa omaan
napaamme, saattaisi olla syytä miettiä mitä USAssa oikeasti tapahtuu.
Kun kaikki kuitenkin heijastuu hetken kuluttua tänne meille.
Viimeksi kun jotain asiassa pohdin muistan nähneeni, että USAssa on noin
65 miljoonaa köyhyysrajan alapuolella elävää. En oikein usko, että
tämäkään kriisi heitä pahemmin hetkauttaa. Sitten siellä on se 0,1
prosenttia (300.000), joka elää ihan ikiomaa elämäänsä. Viime kuukausien
ajan työttömäksi on kirjattu noin 500.000 uutta työtöntä kuukaudessa.
Järjestelmästä johtuen tämä on oikeasta määrästä noin puolet. Siis viime
kuukausien aikana työttömyys on lisääntynyt noin 1 miljoonaa
kuukaudessa. He hetkauttavat.
Samalla biljoonia taaloja (vähintään 12 nollaa ennen pilkkua) pannaan
peliin. Vaikuttaa mahtavalta, ennen kun muistaa kuka tämän kaiken
maksaa. Ne, jotka hetkauttavat. Muita maksumiehiä kun ei sielläkään ole.
Joten, ennen kuin heidät saadaan maksumiehiksi, ei täällä vanhalla
mantereella kovin paljoa helpota.
On se hyödyllistä tehdä joskus jotain uutta ja epätavallista.
Kun vaimo nappasi ainoan valtakunnallisen, ulkona on vuosisadan sumu
eikä muutakaan välitöntä tekemisen tarvetta löytynyt, käväisin
Kauppalehden keskustelupalstalla. Kompastuin siellä otsikossa mainittuun
keskustelunpätkään.
Loistava idea, jonka toteutus on 99 prosenttisesti tahdosta kiinni. Kun
itse olen eläkkeellä olisin mielihyvin mukana moisen hankkeen
toteutuksessa. (Tämä oli se osio jonka tarkoituksana on ilmaista, että
rahaa en ole halukas panostamaan. Kerjuulle asian vuoksi suostun kyllä
lähtemään.) Siitähän voisi kehittyä vaikka minkämoinen
ulkoparlamentaarinen ohjailuvälinen.
Alla kaksi mahtavaa toteutusta.
http://www.youtube.com/watch?v=jeYscnFpEyA
http://www.youtube.com/watch?v=pKFKGrmsBDk&feature=related
Alleviivaan, että en ole samaa mieltä kaikesta siitä, mitä jutuissa
esitetään. Mutta väline yhdessä blogaamisen avaamien mahdollisuuksien
kanssa on lähes rajaton.
Kaikki mukaan haluavat. Kommentoikaa.
Suomi ei ole USA. Mutta joskus toivoisi, että kansalliset
jenkkifanimme lainaisivat sieltä edes joskus jotain hyödyllistä. Ei
liberalistinen globaali markkinatalous ole ollut jenkkien ainoa
innovaatio. Maassa on paljon hyvääkin, jopa esimerkiksi kelpaavaa.
Kun meillä ministerit tulevat jämerästi julkisuuteen kertomaan
äänestäjille miksi he eivät taaskaan tee, eivätkä edes tulevaisuudessa
aio tehdä mitään USAssa hallitus, presidentti etunenässä ohjeistaa
ministereitään tutkimaan kaikki mahdollisuudet löytää keinot, jolla
valtion yrityksen ilmeinen harkitsemattomuus johtajien bonusten
maksamisessa peruutetaan. Puhun tietysti kolmesta kuohuttavasta
viimeaikaisesta tapauksesta
Mauri Pekkarinen/ Storan Kemijoen tehtaan lopettaminen,
Jyri Häkämies/ Storan tuotannon siirrot Ruotsiin ja
Barak Obama/ AIGn maksamien 165 miljoonan johtajabonusten palauttamisesta.
Mutta ehkä vertailu ontuu? Eihän meillä Eduskuntakaan ala säätämään
taannehtivaa lakia sellaisten yritysten johdon bonusten
rankaisuverottamisesta, joissa valtio on omistajana. Ei ole tapana.
Yllä oleva olkoon vain johdanto itse asiaan.
Luin taas aamun "ainoasta valtakunnallisesta" tietoja Lottomiljonäärien käsittelystä eli Fortumin johdon bonuksista otsikolla
Fortum jakoi johdolleen jälleen miljoonapalkkiot.
Väittäisin, että asiasta on keskusteltu julkisuudessa aivan
riittävästi, jotta kansanedustajille jopa ministereille on tullut
selväksi kansalaisten mielipide asiassa. Mutta olipa kyseessä
minkämerkkinen ministeri tahansa mitään ei tapahdu.
Demarit, kepulit ja kokikset ovat tyylinäytteensä jo antaneet.
Tällä kertaa häviää 20 miljoonaa.
Mutta eihän meillä ministereiltäkään edellytetä tekoja. Meillä ministeriksi pääsee auttavalla tekstiviestitysosaamisella ja luokattomalla käytöksellä.
Mutta nyt itse otsikon asiaan.
Meillä koko puoluepoliittinen koneisto perustuu Luonnottomiin bonuksiin, tai
Luonnonvastaisiin kannusteisiin
kuten ystäväni IsoIgor termin on kääntänyt. Suosittelen tutustumista.
Ja samalla sen harkitsemista, millä perusteella väitän, että
Luonnottomat bonukset ovat puoluepolitiikan toimimattomuuden tae ja itse
asiassa täysin luonnonvastaisia kannusteita, joista saajat saavat vielä
itse päättää.
Ei ihme, että meillä ei riitä raha julkisiin palveluihin.
PS.
Ja tulihan se meikäläisen kommentti eiliseen pääkirjoitukseen lopulta
näkyviin. Viivästystä ilmeisesti vajaat 12 tuntia. Ilmeisesti neljästä
linkistä omiin teksteihini ei tykätty. Ehkä tässä olisi ohjeistuksen
paikka?
Hallitus kompastelee kriisistä toiseen. Ellei se sotkeudu
tekstiviesteihin se jyrisee paperiliitolle. Tai siirtää virastoja, että
verovelvollisille tulisi lisää mistä maksaa. Tai sitten se toimii
käänteisen Robin Hoodin lailla; ryöstää köyhiltä, jotta rikkaat saavat
elvyttää. Tai sitten mennään kihloihin, että tekstailut unohtuvat. Mutta
netti ei nuku. Eikä unohda.
Neljä kuukautta sitten harmaa talous ja resepti sen alakohtaisesta ratkaisemisesta oli jo tapetilla.
"Mitäköhän hallitus keksii seuraavaksi? Eilen pekkaroinnin primus inter
pares julkisti, että Vanhasen Matille tulee näytön paikka
metsäteollisuuden päästörajoituspäätösten myötä. Niitä kai nyt
tehtaillaan Brysselissä? Kiinnitän huomiota kuitenkin siihen, että
näytön paikkana hän ei ole koskaan pitänyt puutulleja, joitten
voimaantulon kansakuntamme voimakaksikko sai siirrettyä varsin
kimurantilla, peräti kiinalaisella jekulla.
Tänään Kauppalehti uutisoi Aamulehden kertomana, että ”vaalirahoittaja
ja kiinteistönkehitysyhtiö Nova Group ei ole ainoa yritys, jonka
vastuuhenkilöt viettävät makeaa elämää, vaikka verovelkoja on kertynyt
rutkasti.
Tuoreista
rakennusalan osakeyhtiöistä kaksi viidestä on
sellaisia, joiden vastuuhenkilöille tai heidän edellisille
yritykselleen oli kertynyt verovelkaa, ulosottovelkaa tai
maksuhäiriöitä.
Tämän paljastaa harmaata taloutta tutkivan Viranomaisyhteistyön
kehittämisprojektin eli Virke-projektin tuore selvitys. Vastuuhenkilöllä
tarkoitetaan osakeyhtiön toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai
yrityksen pääomistajaa.
Selvityksen mukaan tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana
Suomeen perustettiin 1 341 uutta rakennusalan osakeyhtiötä, joista 559:n
vastuuhenkilöllä tai heidän edellisillä yrityksillään oli erääntyneitä
ja maksamattomia velkoja.”
Ratkaisunkin uutisen kirjoittaja hallitukselle tarjoilee: käännetty
arvonlisäverojärjestelmä. Siitäkin on jo pitkään keskusteltu mutta ei
tässäkään asiassa ole valmista tullut. Miksiköhän? Jos ajattelisin
ääneen voisin ehkä kuvitella, että johtavien poliitikkojen – siis sekä
valtion että kunnallisella tasolla – mahdollisuudet harrastaa luovaa
koplailua puoluerahoitusta vähenisivät liikaa?
Mutta, ehkä näin eläkeläisenä kannattaa jättää ääneen ajattelu niille,
joiden intressit ensisijassa ovat uhanalaisina. Palkansaajat yleisesti
ottaen ja nuoret, tulevat palkansaajat erityisesti."
Näin kirjoitin 2.12.2008.
Ja liitän tähän vielä linkiksi samaa aihepiirää käsittelevän toisenkin artikkelini.
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2009/03/27/taas-kaadetaan-vetta-kaivoon/
Pienyritystalo, Osaamiskeskus, Yrityskurssi, Yrittäjätutkinto,
Yrityshautomo, Yrityskehittämö, Hallituksen yrittäjyysohjelma ja nyt
viimeksi Vigo, johon uusi kollegamme Jorma eilen kiinnitti huomiotani.
Varmaan joku valtion miljoonasatsaus menneiltä vuosilta jäi vielä
mainitsematta. Ehkä useampikin. Ainakin ne kymmenet miljoonat muistan,
joita on kaadettu mitä ihmeellisempiin hankkeisiin ja projekteihin,
joissa sana yrittäjyys liittyy naisiin, lapsiin, maaseutuun,
ohjelmapalveluihin, sisällöntuotantoon jne. jne. Niissä rahoitus on
sitten toteutettu valtion lisäksi kunnilta ja erityisesti Euroopan
Unionin pohjattomasta kassasta.
Kaikkien siltarumpujen kuningas Mauri Pekkarinen kertoo ministeriönsä
tiedotteessa: ”TEM käynnistää Tekesin kanssa yrityskiihdyttämöohjelma
Vigon
nopeasti kasvavien, nuorten yritysten kehittämiseksi. Ohjelmassa
haastetaan kansainvälisen liiketoiminnan huippuosaajat perustamaan
yrityskiihdyttämöjä. Kiihdyttämöille tarjotaan mahdollisuutta julkisen
rahan kanavoimiseen heidän valitsemilleen aloitteleville yrityksille.
Tämä edellyttää kiihdyttämöiltä myös heidän oman rahan sijoittamista.
Sijoitusten kohdeyrityksiksi pyritään valikoimaan kansainväliset mitat
täyttäviä kasvuyrityksiä. Ohjelman tarkoitus on saattaa yhteen
suomalaiset innovaatiot, uudet yrittäjäkyvyt, kansainväliset
huippuammattilaiset ja julkiset sekä yksityiset rahoituskanavat.
Toteutuessaan täydessä mittakaavassa valtion rahoittajat panostavat
kehitettäviin yrityksiin ensimmäisen kolmen vuoden aikana lähes 50
miljoonaa euroa.”
Wikipedia kertoi mitä Vigo oikeasti tarkoittaa: ”
Vigo oli korkea johtajan arvo
Mustan Auringon rikollisjärjestössä. Jokainen rikollisjärjestön yhdeksästä vigosta oli vastussa omasta osastaan
Galaksia
ja raportoivat säännöllisesti järjestön johtoon. Lisäksi heidän
joukostaan valittiin aina järjestön johtaja.” Kun vapaassa maassa saan
vielä valita kehen uskon, valitsen empimättä Wikipedian määritelmän.
Haluamatta heittäytyä kyynikoksi, ja haluten säilyttää positiivisen,
energisen lapsenuskoni esittäisin toiveen, että joku puoluepoliittisesti
sitoutumaton ja jonkun sitoutumattoman rahoittama (jos sellaisia vielä
on), tekisi yksityiskohtaisen kokonaisarvioinnin näitten hankkeitten
toteutuksen reunaehdoista ja todellisista tuloksista. Niistä paljastuisi
katajaisen kansamme korruptoinnin tuloksellisuuden koko karmea kuva.
Eikä siinä 50 miljoonassa mitään vikaa. "Peanuts." Mutta kaikki sen
aiheuttama hössötys sekä asenne- ja markkinavääristymä. Jos siihenkin
tärvääntyvä aika käytettäisi yrittämiseen. Oikeesti. Ja jos vanhat
ennusmerkit paikkansa pitävät tulokseksi ei tule , 99 %
todennäköisyydellä, edes sitä kuuluisaa tuluskukkaroa. Mutta kun nyt
rahaa taas on jaossa täytyyhän sitä hakea.
Varmasti tuo 50 miljoonaa on jo korvamerkitty kolmen hallituspuolueen
poliitikkoja lähellä oleville hankkeille. No saavatpahan konsultit ja
oppilaitokset taas töitä. Ja muutama kiinteistö uusia käyttäjiä,
pahimmassa tapauksessa muutama rakennusliike toimistorakennus tilauksen.
Alallahan ei mene nyt hyvin. Ja oppivathan yrittäjänplantut täyttämään
tukihakemuksia ja rakentamaan näyttäviä liiketoimintasuunnitelmia.
PS.
Syy miksi Eun kassa on pohjaton, on luonnollisesti se, että me muiden jäsenten lisäksi kaadamme sinne veroeurojamme.
Suomalaiseen yhteiskuntaan, erityisesti julkishallintoon on pesiytynyt
säästöjen ja karsinnan kierre. Se alkoi Kiina – ilmiön tunnistamisessa.
Siitä seurasi Syrjäkylien tyhjentäminen. Ja se jatkuu nyt
Hyvinvointivaltion purkamisena. Miksi ihmeessä? Onko meidän
käyttäytymiseen ehdollistettu vuosituhansien myötä, että säästetään,
karsitaan, kiristetään suolivyötä? Eikö vielä mene riittävän huonosti,
että Sven Tuuva heräisi?
Palvelujen karsinnan tiellä ei ole loppua. Tällä
menolla meille käy kuin mustalaisen hevoselle. Juuri kun oppi olemaan
syömättä, kuoli. Onko tämä seurausta vuosikymmenten aivopesusta
korkeakoulutuksen kaikenkattavasta siunauksellisuudesta ja että julkisen
vallan tulee tuottaa julkiset palvelut.
“Tulevaisuuden suhteen tärkeintä on se, kuinka julkinen sektori onnistuu
massiivisissa johtamisen haasteissaan. Se on sen kohtalonkysymys.”
totesi Salasvuo artikkelissaan. Sitä se muuten on. Sitä kautta
määräytyvät sekä julkisten palveluiden että verotuksen taso. Suurin
ongelma lienee muutosvastarinnan voittamisessa. Kun toimintamalli
pitäisi muuttaa tutusta
“julkinen palvelu tuotetaan julkisen toimijan toimesta” täysin uuteen, tuntemattomaan ja henkilötasolla uhkaavaankin
“julkinen palvelu voidaan toimittaa kenen tahansa toimesta” vaarat ovat monet. Kun rahat loppuvat alkaisi kai olla luovuuden aika. Tarvitsemme tekijöitä.
“Luontevin ja konkreettisin tapa arvostaa henkilöstöä ja sen osaamista
olisi ottaa henkilöstö mukaan suunnitteluun paljon nykyistä enemmän.”
totesi Pertti Kerko kommentissaan Salasvuon ym. juttuun.
Toimiessani konsulttina alkaen 80-luvulta jouduin toistuvasti
havaitsemaan, että tehokkain tapa saada konkreettisia tavoitteita
asetettua ja todellisia asioita tapahtumaan yrityksissä oli edellyttää
myös varsinaisten työn tekijöiden osallistumista prosessiin. Usein heitä
kuitenkin piti jopa toppuutella asettamasta liian haastavia. Ja jos
heille valtuudet annettiin, ne myös saatiin aikaseksi. Mielestäni yksi
suurimmista johtamisen virheistä on jättää varsinaiset työ tekijät liian
pienelle, jopa olemattomalle huomiolle.
Johtajien pitäisi keskittyä johtamaan eikä “besserwisseröintiin”. Jos he eivät osaa johtaa heidät on vaihdettava sellaisiin, jotka osaavat.
Minä voin keskittyä siihen “besserwisseröintiin”.
Koulutuksen oppiarvo ei enää takaa
mahdollisuutta tulevaisuuteen, jota maailman myrskyt eivät kohtaisi.
Hankitulle ammattiosaamiselle arjen asioissa on aina kysyntää. Minne
kaikki “MediaMaisterit” tässä maassa työllistetään? Kunnon kokki ja
putkimies on aina palkkansa ansaitseva.
Julkisen toimijan ei nykymaailmassa
tarvitse julkisia palveluja tuottaa, ellei ole aivan pakko. Sen tehtävä
on säätää ja valvoa. Yksityinen sektori on olemassa tuottamista varten.
Virkamiehen pitää osata ostaa ja valvoa, että me kansalaiset saamme sen
mitä hän on ostanut.
Tuloksen tekemisen avainhenkilöt ovat usein
muita kuin esimiehiä, johtajia, esikuntapäälliköitä,
erityisasiantuntijoita, tiimivastaavia. Myös julkishallinnossa. Heidän
osaamisellaan tulos tehdään. Ilman heitä sitä ei tehdä. Meillä
varsinkin, kaiken koulutuksen jälkeenkin on ajattelevia ja osaavia
tekijöitä jotka kyllä ymmärtävät.
Mutta erityisesti tarvitsemme korkean tuottavuuden työtä.
Tavaratuotantoa. Meidän edellytyksemme tehdä palvelutuotannolla korkean
tuottavuuden työtä kansainvälisessä kilpailussa eivät ole riittävät.
Kun rahat loppuvat on aikaansaavan luovuuden aika.
Tämä on juttu kahden vuoden takaa. Miten lie ajan hammas kohdellut?
28.3.2007 10.08 |
hakki47 |
Raha & valta,
Työelämä,
Politiikka,
Talous
Meillä on ainakin kaksi, ehkä jopa kolme arvostuksen ansaitsevaa talouden ennustajaeukkoa.
Niistä kahdesta Sixten Korkman on ETLAn toimitusjohtaja ja muistaakseni
lähtöisin siitä samasta valtionvarainministeriön
budjettipäällikköputkesta mistä tulevat Erkki Virtanen (kansliapäällikkö
TEM) ja Raimo Sailas (valtiosihteeri, VM). (Jälkimmäiset eivät ole
ennustajaeukkoja.) Kun taloutemme pohjasta edellisen kerran poistettiin
tulppa, Korkman on VMn vahdissa. Kaikki ei uudessa tilanteessa
onnistunut, mutta käsitykseksi jäi jo silloin, että hän tietää mistä
puhuu.
Tulevan laman osalta hän on myös tullut uudessa tehtävässään näkyvästi ulos. Tänään ainoa valtakunnallinen otsikoi
Etlan Korkman: Valtion menojen leikkaus olisi nyt virhe. Samalla esitetään uusia synkkiä ennusteita talouden tuleivaisuudesta ja työttömyyden uskomattoman jyrkkää nousua.
Samassa lehdessä, Mielipide-osastossa
Juhani Kahelan mielipidekirjoitus:
Julkisen puolen työntekijöistä kaksi kolmasosaa ylimääräisiä.
Siinä vahvistetaan se yleinen tieto, että julkisen hallinnon
"byrokratiassa" työskentelevien teho on yksityisen sektorin vastaavaan
verrattuna ehkä murto-osa. Jutun mukaan julkishallinnon tällä sektorilla
on siis 50.000 - 100.000 ylimääräistä. Mahtava työvoimareservi
eläköityvälle maallemme?
Mutta kuten tiedämme ja mikä kirjoituksessa myös ilmenee, kaikissa
julkishallinnon "tehostamisohjelmissa" on yksi yhteinen piirre. Ne eivät
saa johtaa työntekijöiden irtisanomiseen. Siis tehoa voidaan lisätä
vain suoritteiden määrää kasvattamalla, tai siirtämällä ihmisiä muihin
tehtäviin. Valitettavasti ammattitaitoa vastaavissa tehon taso lienee
jokseenkin sama. Mahtava kierre hyvinäkin aikoina. Mutta todella hankala
tilanteessa, jossa Keynsiläisen talousteorian mukaan julkisen vallan
pitäisi lisätä kulutustaan elvyttääkseen kansantaloutta?
Ei suinkaan. Eikä se edes edellytä valtion menojen leikkaamista.
Siirretään ylimääräinen henkilöstöresurssi tekemään niitä suorittavia
tehtäviä, jota varten me veronmaksajat julkishallintoa ylläpidämme.
Samalla ratkeaa suurelta osalta tarve leikata julkisen hallinnon
palveluja. Ja saadaan aikaan todellista julkisten palveluiden
tuottavuuden kasvua.
Jaa, että ei onnistu? Ammattitaidot eivät kohtaa? Ammattiliitot eivät
hyväksy? Poliittiset päättäjät eivät salli? Ja varmasti löytyy muitakin
hyviä syitä. Ja varmasti keksitään lisääkin, jos tarvitaan. Mutta meillä
on edessämme
KRIISI. Kriisi on, kuten muistamme sekä
uhka että mahdollisuus. Mahdollisuus taas edellyttää uusia, usein
rohkeita, ennakkoluulottomia avauksia jotta yhteisö selviytyisi ja
kehittyisi.
Unohdetaan ajattelumme tavalliset rajoitteet hetkeksi ja ajatellaan positiivisesti:
- Julkisessa hallinnossa tuottavuus kasvaa koska palveluita ei tarvitse vähentää.
- Hallintobyrokratiassa niin yleinen työpaikkakiusaaminen vähenee, koska siihen ei ole aikaa.
- Työnilo paranee kun byrokraatit eivät ole koko ajan toistensa kimpussa ja suorittajien jaloissa.
- Palvelun suorittajien työmotivaatio paranee kun hallinnollinen mestarointi vähenee.
- Työperäistä maahanmuuttoa voidaan pienentää kun tarve vähenee 50.000 -100.000.
- Kotoutushenkilökuntakin voidaan siirtää muille hoiva-aloille.
- Hoiva- ja opetusaloille saadaan nopeasti jo kotoutunutta
henkilöstöä. Ammatillinen pikakoulutus riittää. Eihän tästä ole kuin
hetki, jolloin ehdotettiin kaikille työttömille pakollista
hoivatyöpalvelua.
Luetteloa voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Ja parasta varmaan on, että
valtion menot eivät vähene? Samalla julkisten palveluiden tuottavuus ja
tehokkuus nousevat uusiin sfääreihin. Eikä leikkauslistoja tälläkään
kerralla tarvita.
Olen asiakokonaisuuteen muutamankin kerran puuttunut. Kolme viimeisintä linkkiä alla.
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2009/03/22/taasko-rahaa-kankkulan-kaivoon/
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2009/03/17/maailma-muuttuu-siivoamallakin/
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2009/03/12/100000000000-euroa/
En ole USAn ihailija sen vuoksi, että sikäläisille on varattu ihan
ikioma unelmansa. En myöskään siksi, että se viimeaikaisilla toimillaan
on sotkenut kansainvälisen politiikan, kansainvälisen rahoituksen ja
kansainvälisen talouden maailman ensimmäiseen globaaliin lamaan. Enkä
siksi, että Villin Lännen perinteiden mukaisesti lynkkausjoukkiot
lähtevät helposti liikkeelle tai siksi, että siellä aika-ajoin on
hallinto, joka viis veisaa muusta kuin omasta edustaan.
Ihailen USA siksi, että sen perustuslakiin on sisään rakennettu eri
hallinnonalojen kitka, joka aina on mahdollistanut korjaamaan
järjestelmän. Viimeistään neljän vuoden välein. Ja täytyy myöntää, että
olen siitä heille varsin kateellinenkin. Meillä kun mikään ei muutu.
Edes vaaleissa.
Erityisesti ajattelin kiinnittää huomiota siihen, että USA on kriiseissä
poikkeuksellisen avoin maa. Mikä mielestäni tekee siitä vahvan.
Tällä kertaa tuon avoimmuus mahdollistaa eturivin taloustieteilijöitten
avoimen keskustelun ja varmasti myös väitelyn siitä pelastaako
valtionvarainministeri Geithnerin roskalainan puhdistusoperaatio maan ja
maailman. Keskustelua käydään kirjallisesti New York Timesin sivuilla
osiossa
Room for Debate.
Keskustelijoina
Jopa meikäläinen tavallinen tossunkuluttaja ymmärtää, ainakin uskoo
ymmärtävänsä, suuren osan siitä mitä ja miksi. Suosittelen sinullekin.
Keskustelun seuraaminen voittaa mielenkiinnossa Big Brotherin ja Idolsit
mennen tullen. Realityshow vailla vertaa. Ja sillä saattaa olla
valtaisat vaikutukset siihen tulevaisuuteen jossa elämme.
Nykyajan päättämättömyyttä, vai pitäisikö sanoa päättömyyttä,
kuvaa hallituksen taannehtiva päätöksenteko. Ja mitä isot edellä, sitä
pienet perässä.
USAn kongressi päätti taannehtivasti riistoverottaa sellaisten yritysten
henkilökuntaa, jotka ovat saaneet valtiolta TARP-rahaa ja siitä
huolimatta maksaneet johdolle ns. ökybonuksia. Varmaankin sen
innoittamana meidän hallituksemme päätti taannehtivasta kiinteistöveron
nostamisesta. Mutta hetkinen... Suomi voitti!!!
Jo viime kesänä Suomen hallitus, vauhdittaakseen puukauppaa päätti
taanehtivasta myyntivoiton verotuksen alentamisesta. Siis toimesta, jota
ei nyt tarvittaisi ensinkään ja joka ei vauhdita puukauppaa.
Puhumattakaan siitä, että sitä ei missään tapauksessa tarvita. Varastot
kun ovat täynnä. Sen sijaan se siirtää veroetuja metsän myyjille, eli
Kepun ja Kokiksien äänestäjille.
Voisi tietysti toivoa, että niin täällä kuin siellä rapakon takana
muistettaisi, minkälaisen sielullisen trauman taannehtiva lainsäädäntö,
joka sitä paitsi on länsimaisen oikeuskäsityksen vastainen, voi
aiheuttaa kansakunnan sieluun.
Mutta mitenpä nämä kakrut muistaisivat moista?
Aivan samalla kuin kriisi voi olla sekä uhka että mahdollisuus, sitä on myös esimerkiksi Facebook.
Oletko koskaan uhrannut ajatustakaan sille mikä on lapsesi oikea
maailma? Kuka hän on? Missä hän liikkuu? Keitä ovat hänen kaverinsa?
Oikeesti? Keitä hän tapaa? Mitä hän arvostaa; oikeesti? Miten hän
toimii? Siis vertaistensa kanssa.
Satuin eilen, sattuneesta syystä ja pitkästä aikaa, taas kompastumaan
Facebook:iin. Liittymiseni oli oikeastaan Janne Saarikon ja Helge
Keitelin syytä. Hehän aikoinaan usuttivat rakentamaan oman profiilin.
:-) Mutta ihan mielenkiintoisia, uusia ja yllättäviäkin piirteitä olin
löytävinäni.
Ensimmäinen oli, että kyseessä on lyömätön lastenvahti jos sitä haluat.
Toiseksi opit tuntemaan, oikeesti, keitä lapsesi ”kaverit” ovat. Ja
kuinka monta heitä oikein on. Ja halutessasi kaikki heidän kavereittensa
nettiin julkaisemat salatuimmat yksityiskohtansakin.
Siinä välineen eräs akilleen kantapääkin on. FB on avoin kaikille. Ja
erityisesti kaikille kaveriksi hyväksytyille. Ilmeisesti tästä
ikuisuuteen. Mitä sinne kerran laittaa, ei sieltä ilmeisesti koskaan
myöskään poistu. Ja haluaako lapsesi todella 20 vuoden kuluttua, että
olet itsestäsi tai kavereistasi tai entisistä kavereistasi ja itsestäsi
tai......
Minä ainakin löysin paljon uusia piirteitä omista lapsistani.
Kummilapsista. Tutuista. Toisaalta, vain yksi lapsistani on enää lapsi,
eikä hän ole FBssä. Ainakaan vielä. Mutta onhan siellä lapsenlapset.
Täydellisen tiedonsaannin edellytys on kuitenkin lupa. Lupa lapseltasi,
että hän hyväksyy sinut kaveriksensa. Luulisitko saavasi?
Aloittaminen on helppoa. Rekisteröidyt itse, eli avaat oman profiilin.
Mitä siellä itsestäsi paljastat on sinun päätettävissäsi. Ja sitten.....
eikun hakemaan. Nimellä tai nimimerkillä.
Ja sitten ne vielä väittää, että etteikö netistä olisi ”hyötyä” lastenkasvatuksessa. Valvonnan pitkä käsi kasvaa.
Big Daddy Is Watching!
Olen juuri nyt katselemassa ohjelmaa Jimiltä. Sen aiheena
ilmeisesti on risteilyalusten huono valmius lääkinnällisistä
kriisitilanteista selviytymiseen. Samanlaista keskustelua on alkanut
esiintyä täällä meilläkin. Ajatus siitä, että yhteiskunnan tulee
huolehtia sinusta ja minusta kaikkialla. Ja teetpä ihan mitä tahansa.
Miksi?
Miksi yhteiskunnan pitäisi? Miksi edes risteilyalusten? Olisiko aika
alkaa hyväksyä, että edes yhteiskunta - mikä kelläkin - ei ole
omnipotentti; kaikkivaltias. Ei edes se oma.
Lähdemmekö me ihmiset todella siitä, että meillä itsellä ei ole mitään
vastuuta omista ratkaisuistamme? Että kaikki vastuu on jollakin muulla;
yhteiskunnalla, risteilyaluksen varustamolla, matkatoimistolla tai
vaikka risteilyä suosittaneella yksityishenkilöllä?
Hei. Hyvät ihmiset. Joku tolkku. Meillä kaikilla?
Viime viikonloppuna jokainen kynnelle kykenevä poliitikko on
taatusti vaatinut kuntatalouden pelastamista. Ja onhan kunnalliselle
itsehallinnolle edelleen tarvetta? Ei varmasti näin monelle kunnalle,
mutta edes 15 - 16 maakunnalle. Ja kunta se on maakuntakin. Kepulandia
ei asialle lämmennyt, mutta eipä ole yhdistymisiä kasvukeskuksissakaan
näkynyt. Pääkaupunkiseudulla näytään nyt vihdoin, ehkä päästävän alkuun
Helsingin ja Vantaan neuvotteluin.
Jo aiemminkin huomiotani on Itä - Häme lehdessä, positiivisessa
mielessä, kiinnittänyt nimimerkki Kassara. Nyt hän esitti pohteitaan
kaupungin palveluiden alasajotarpeen syistä otsikolla
Heikko demokratia – surkea talous.
Siinä hän esitti kysymyksen, jota mielestäni aivan liian harvoin
esitetään mietittäessä suomalaisen ns. demokratian toimivuutta.
Yleistäen:
Miksi XXXässä kaikki takkuaa? Hänen juttunsa otsikossa kysymysmerkkiä ei ollut. Ehkä tietoisen harkinnan perusteella?
Hänkin esittää epäilyksen siitä, että ns. kuntapuolueen merkitys
yhteisön toimivuuteen on negatiivinen. Itsekin olen aiheesta muutamankin
kerran viimeisten parin vuoden aikana kirjoitellut. Ilmeisesti Heinola,
jolla ainoana kaupunkina Suomessa ei kuulemma ole edes lain
edellyttämää yleiskaavaa (ei hänen jutustaan, mutta viittaan edelliseen
juttuuni), on kuntapuolue-alan edelläkävijä. Eli kunnan työntekijät
muodostavan ilmeisesti ratkaisevan suuren osan kaupunginvaltuuston,
kaupunginhallituksen ja lautakuntien miehityksestä. Ja loput täytetään
paikallisen puolue-eliitin toimesta. Vaaleista välittämättä.
Ei ihme jos ei ihmisen hallintomalleista parhaimmaksi kehuttu toimi
sillä tavalla kuin pitäisi. Jos muodollisina ja/tai käytännön
päätöksentekijöinä ovat henkilöt, joilla on oma lehmä ojassa, oma ura ja
seurapiirin arvostus jatkuvasti vaakakupissa, on turhaa odottaa, että
demokratian lupaama perusteellinen, monipuolinen harkinta toimisi.
Silloin on siirrytty politbyrokratian alueelle, kuten ystäväni ”Pitkän
linjan mies” hallintomalliamme nimitti.
Perheemme on kirjoilla Helsingissä. Heinola saa puolestani olla vaikka
nepotismin korruptoima diktatuuri. Mutta mielestäni Kassaran kuvaama
ongelma ei rajoitu Heinolaan. Ilman minkäänlaista kattavaa konkreettista
näyttöä väitän, että juuri se on koko suomalaista yhteiskuntaa
näivettävä
Maan tapa. Siihen riittää aktiivinen subjektiivinen havainnointi yli neljän vuosikymmenen ajalta.
Ja samalla tavalla se päätöksenteko toimii kansallisellakin tasolla.
Siihen kytkeytyy 1960 luvulta lähtöisin oleva halumme hoidattaa
palkollisilla kaikki mahdolliset asiat. Vastuu kaikesta halutaan siirtää
ulkopuolisille mieluiten yhteiskunnan palkkalistoilla oleville. Alkaen
yhteiskunnan päätöksenteosta, kasvatukseen ja inhimilliseen
välittämiseen, mistä
jousimies kirjoittaa.
Maassamme tehdään kaiken maailman tutkimuslaitosten toimesta mitä ihmeellisimpiä tutkimuksia. Nollatutkimuksiakin.
Onko
kukaan riippumaton, puolueisiin sitoutumaton tutkija selvittänyt
kattavasti millä tavalla julkisen vallan palveluksessa olevien
henkilöiden vahva osallistuminen itseensä kohdistuvaan päätöksentekoon
vaikuttaa? Millä tavalla se korreloi ao. yhteisön
talouteen, henkilöstöpolitiikkaan, kehitykseen, kasvuun jne. ? Ja
samalla ehkä äänestysaktiivisuuteen, yritysten sijoittumispäätöksiin ja
investointeihin, väestön jakautumiseen ja muutokseen jne.
Tämä takkuaminen korostuu pienissä yhteisöissä. Siis sellaisissa, jossa
jokainen vastaantulija on sukulainen tai hyvä ystävä, työtoveri tai
saman puolueen poikia. Jos tähän vielä lisätään yhteisön sisäänpäin
kääntyvyys, soppa on valmis. Silloin ei ikävien, mutta yhteisön
kehittymisen kannalta välttämättömien päätösten tekeminen hevin onnistu.
Onhan se niin paljon ”rakentavampaa” ja ”kotiseuturakkautta
kohottavampaa” etsiä syylliset muualta ja lähteä yhdessä käsi ojossa
vaatimaan tukia. Ja pieni se on väestöltään Suomikin.
Ja nyt alkaa tämän tien pää lähestyä kovaa vauhtia. Hyvien
vuosien ylijäämät on syöty, kansallinen reaalivaraisuus pantu suurelta
osin lihoiksi ja ensimmäinen huono vuosi on vasta maaliskuussa.Tämä
pisimmän ja vahvimman korkeasuhdanteen jälkeen sadan vuoden ajalta.
Jyrki-boy pelottelee 20 - 30 miljardin lisälainanotolla, kuntatalous
huomaa olevansa taas säästöjen ja leikkauksien edessä ja nyt sitten
kertovat yhteisöveron romahtaneen puoleen. Ja ei kun käsi ojossa
liikkeelle.
Eniten tuntuvat itkevän ne kunnanvaltuutetut, jotka samalla istuvat myös
kansanedustajina. Nyt he itkevät kunnanvaltuuttajan roolissa. Huomenna
kansanedustajan roolissa. Ja niin se piiri pieni pyörii.
Tämän jutun johtopäätös?
Alkaisiko olla jo aika yhteiskuntamme poliittisen rakenteen ja päätöksentekojärjestelmän kokonaisremontille?
PS.
Valitan, että omien sekoilujeni vuoksi edellinen Yhteisöveroina
otsikoitu juttu hävisi tekstin ajankohtaistamisen mukana. Ja sitäkin,
että revin sitä kommentoineiden, edelleen kyllä tähän juttuun liittyvät
kommentit mukanani. Ehkä joskus vielä opin? :-)
Oppositiota edustava SDPn Tarja Filatov lapioisi, YLEn mukaan,
lisää rahaa aikuiskoulutukseen. Tuntematta puhetta en aivan tarkkaan
tiedä mihinkä aikuiskoulutukseen sitä rahaa nyt pitäisi roimasti lisätä.
Mutta tietäen, että hän oli edellisen hallituksen työministeri ja
hiukan ajan merkkejä tunnustellen löisin vetoa, että
työvoimapoliittiseen. Sehän se on demareiden standardivastaus
työttömyyteen ollut. Ja sitä on tulossa, valitettavan paljon.
Minulla oli ilo – KORJAAN - ei ei todellakaan ilo, vaan pakko entisenä
koulutusammattilaisena ja työttömänä seurata viime laman aikana,
silloisen Työministeriön työvoimapoliittisen koulutuksen lähtökohtia,
toteutustapoja, valintoja, vaikutuksia ja tuloksia. Valitettavasti tai
onneksi. Miten sen nyt ottaa.
Työvoimapoliittisen koulutusmahdollisuuden tarjolla oleminen
todennäköisesti esti vakavien yhteiskunnallisten levottomuuksien
ilmaantumisen. Ammatillisesti valtaosasta ei ollut, ainakaan
erityiskoulutettujen osalta, mitään hyötyä. Useimmiten sen keskeisimmät
hyödyt olivat: 1. mahdollisuus pysäyttää työttömyyskorvauspäivien
väheneminen, 2. työpäivän kaltaiseen rutiiniin palaaminen edes
koulutuksen ajaksi, 3. vastaavassa tilanteessa olevien työttömien
vertaisapu. Kaikki kolme olisi ollut toteutettavissa huomattavasti
tehokkaammin melkein millä muullakin tavalla.
Muilta osin, parhaimmillaan ilmeisesti yli 3 miljardin markan
vuosipanostus oli hukkaan heitettyä rahaa. Joka vuosi. Joka puolella
maata. Mutta saivathan koulutuslaitokset ja konsultit rahaa. Pitkään
ainoa kasvava toimiala maassa oli juuri koulutus.
Kun jossain tulevaisuudessa koulutukseen on kuitenkin panostettava
toivoisi, että se tapahtuisi ensi sijassa työttömien ehdoilla. Olisi
aikaisempaa tutkintoa täydentävää, tutkintoon tai pätevyyteen johtava ja
ammatillista osaamista lisäävä. Mutta ensi sijassa työttömän tarpeitten
pohjalta. Viimeksi koulutus pohjautui oppilaitosten vapaina oleviin
resursseihin ja tulostarpeisiin.
Media uutisoi ministeri Sirkka-Liisa Anttilan lukitsevan
laadituttamansa selvityksen ministeriön kassakaappiin viime viikolla.
Selvitys koski sitä millä tavalla toteutuneet hinnannousut ovat
jakautuneet tuottajan, teollisuuden, kaupan ja kuluttajan kesken. Eli
millä tavalla kolme ensimmäistä ovat potin jakaneet.
Kun kyseessä on kolmen ämmän ministeriö, sinne se sitten jäisikin.
Päivän kestänyt keskustelu lopahti Anttilan vakuutteluihin eduskunnassa,
ettei hän ole sellaista selvitystä edes laadituttanut. Jos haluat
silloin kirjoittamaani artikkeliin tutustua, ole hyvä:
S-ryhmä, Raisio, Atria ja viljelijä veivät ruoan hinnannousun?
Tänään YLE uutisoi ruoan kuluttajahinnan nousseen lähes viidenneksen
vuoden 2005 lähtien. Viime vuoden lopulla vuosinousu oli 10 %. Hurraa!
Hurraa! Hurraa! Taas saatiin Euroopan mestaruus. Porilaisten marssi
soimaan.
Saman uutisen mukaan erityisesti kaupan neuvotteluasema
hinnanmäärityksessä on entisestään korostunut. Uutisessa viitataan
S-ryhmän ja K-ryhmän monopolistiseen roolin maamme
päivittäistavarakaupassa. Ja kun S-ryhmä on - valtateitten risteysten
taukopaikka - eli ABC- ketjunsa myötä kasvattanut markkinaosuuttaan mm.
lähes 24/7 päivittäistavarakaupalla, katse kääntyy luonnostaan siihen
suuntaan.
Jos Anttila ei ole selvitystä teettänyt, olisi korkea aika. Jos hän on
sen piilottanut, olisi korkea aika esittää tulokset. Muuten on vaara,
että julkisuudessa aletaan herkutella kepulaisten strategisen otteen
siirtyvän asteittain maataloustuottajien etujärjestöstä
päivittäistavarakaupan etujärjestöksi.
PS.
Ainakin täällä Heinolassa keskustan ulkopuolelle kaavoitetussa
Vuohkalliossa, paikallisessa ABC-paratiisissa hyvässä seurassa ovat
Kehittyvien Maakuntien hyvät kumppanit Kakkosen Robin Hood ja Suomi
Soffa. Maskun siirtyminen viivästynee globaalin talouskehityksen vuoksi?
AIG bonusten nostama tunnekuohu USAssa lähenee lynkkausmielialaa. Osiltaan on varmasti jo sitä.
Köyhyysrajan alapuolella elävän 65 miljoonan amerikkalaisen reaktiota ei
tarvitse ihmetellä. Ei myöskään niiden yli 500 tuhannen kuukausittaisen
uuden työttömän tunteista maassa, jossa pääasiallinen työttömyysturva
koostuu oikeudesta Amerikkalaiseen Unelmaan. Eikä edes niitten kymmenien
miljoonien, jotka nyt pelkäävät, tulevaisuutta, työttömyyttä, mitä
tahansa. Päivä päivältä yhä enemmän.
Ja velvoittaahan se Villin Lännen perintökin johonkin.
Lynkkausjoukkio ei neuvoja vastaanota. Lynkkaus ei ole lain tuntema
sanktiotoimi. Lynkkausta voisi ennemminkin verrata lain raiskaamiseen.
Niitäkin tapahtuu.
Mutta kuka pitäisi panna vastuuseen, nyt? Jälkikäteen. USAn kongressi on
kyllä hyväksynyt lain, jonka mukaan sellaisia yli 250.000 vuodessa
ansainneita, jotka ovat vastaanottaneet bonuksia yrityksiltä, jotka ovat
saaneet valtion pelastusrahaa, verotetaan hurjalla 90 prosentilla. Siis
sen jälkeen, kun aiemman lain mukaan lailliset bonukset on pantu
maksuun.
Samalla kongressi liittyi lynkkausjoukkoon. Mehän täällä Suomessa
tiedämme, ihan omasta kokemuksesta miten kauan ja syvältä, jälkikäteen
säädetyn lain perusteella tuomittu epäoikeudenmukaisuus saattaa
kansakunnan omaatuntoa syödä.
Eikö todella ole muita keinoja saattaa bonuksia saaneita tai niitten
maksamisesta päättäneitä laillisesti vastuuseen? Ilmeisesti ei, sillä
tuskinpa edes USAn kongressi mielellään lynkkausjoukkoon liitty. Se
tarkoittaa, että syylliset eivät ole tehneet mitään laitonta.
Onko tämä sitä etiikkaa ja moraalia, jota viime aikoina on
peräänkuulutettu? Kun on itse tehty virhe, ne jotka ovat lain puitteissa
toimineet, hirtetään. Syyllisten toimesta.
PS.
Jos lain säätäjät eivät ole tehtävänsä tasalla, toimeenpanijat eivät
välitä, eivätkä ne joiden pitäisi johtaa maata myös valvo lakien
noudattamista, tässä on tulos. Seurausta demokratian tilasta. Muilla ja
meillä.
Ehdotus EKPlle:
Päätös 1.000 miljardin euron setelirahoituksen aloittamisesta ennen aprillia.
Viime viikkoina Euroopan ja maailmankin ilmatila on ollut täynnä,
suuntaan jos toiseenkin matkustavia politiikan johtohahmoja. Kriisi
aiheuttaa kokoontumisia. Mielellään näkisi, että asiat etenisivät ja
että vähitellen alettaisi tehdä ratkaisuja tämän maailmanlaman
hoitamiseksi. Mutta mitä siellä oikeasti tehdään? Tehdäänkö siellä
mitään hyödyllistä? Muutakin kuin järjestäydytään yhteiseen valokuvaan?
Seuraava tapaaminen on 2.4. Englannissa. Ja varmasti kaikki mielellään
tapaavat USAn ensimmäisen värillisen presidentin. Saavatko Vanhanen,
Katainen ja Stubb muita tuomisia?
Jenkit haluavat saada EUn ja muun maailman sitoutuvan nykyistä
huomattavasti suurempaan elvyttämiseen. EU ei ole enempään elvyttämiseen
valmis ja, Englantia ehkä lukuunottamatta, sitä ei välttämättä edes
nähdä oikeana tapana ratkaista USAasta lähtenyttä maailmantalouden
romahdusta. Englannilla varmaan olisi halua, mutta pelimerkit lienee jo
pitkälti kulutettu. Yhteistä EU-linjaa ei ole näköpiirissä, mitä
todistaa viime viikonlopun jahkailu 5 miljardista.
Protektionismin peikko, jota aina esille tullessa niin voimakkaasti
yritetään poistaa asialistalta, nostaa päätään aina vain uudestaan. Ja
paineet kasvavat. Varsin kovaa protektionismia ilmentää myös FEDin
eilinen päätös setelirahoitusinjektiosta. 1.000 miljardia uutta taalaa
markkinoille. Kiinan mahdollisuudet heikentää vaihtosuhdetta ovat jo
menneet ja sielläkin paineet päinvastaiseen toimintaan kasvavat.
Siitähän sitä vielä luodaan globaali hyperinflaatio.
Mutta varmasti näinä päivinä yritetään kabineteissa löytää yhteistä
säveltä. Syytä onkin. Mutta ennuste ei hyvältä näytä. Olisiko vain niin,
että Ensimmäinen maailma on ensimmäisen kerran tilanteessa, jossa ainoa
tie ulos globaalista kriisistä on hyväksyä kriisi Ensimmäisessä
maailmassa? Ja sen markkinoiminen voittona taas on varmasti mahdotonta.
Vain Suomessa kansalaiset ovat valmiita nielemään torjuntavoitot.
Myös Englannissa tilaisuutta ja erityisesti sen aikaansaannoksia seuraa
koko joukko maailman johtavia journalisteja sekä talouden ja politiikan
analyytikoita. Tähän mennessä ensimmäisestäkään vastaavasta kokouksesta
ei ole jäänyt heille käteen mitään. Meille muille vielä vähemmän. Eikö
se vain lisää kansalaisten varmuutta siitä, että johtajilla ei ole homma
hanskassa. Että he eivät voi saada mitään uutta sopimusta aikaan?
Kannattaako omaa kyvyttömyyttään toistuvasti vielä mainostaa?
….väittääpä Herrala mitä tahansa.
Ja kaikessa epätoivossakin kannattaisi varmaan muistaa, että Fed ei ole
lahjoitus–busineksessä. Rahaa ei edes USAssa paineta siksi, että
haluttaisi julistaa kaiken menevän hyvin.
Olisiko mahdollista, että Fedkin vähitellen alkaisi ymmärtää, että
ongelma ei ole enää pelkästään pohteena pankkiirien päissä? Siihen
aikaan, noin puoli vuotta sitten "Euroopan aikaa", tilanne olisi vielä
ollut ”helposti” hoidettavissa. Mutta se on jo jonkin aikaa ollut aivan
tavallisten meikäläisten, eli ns. rahvaan päissä.
Ja kun se on kerran sinne pesiytynyt, se siellä pysyy. Ilmeisesti paperi
ja painomuste ja virtuaalivelkakirjat loppuvat ennen kuin rahvaan
luottamus tulevaisuuteen palaa. Täysin siitä riippumatta missä kunnossa
ovat pankkien taseet. Ja siitä seuraa, aivan yhtä vääjäämättömästi, että
maailmaa nyt koettelemaan alkava kurimus ei hetkessä häviä.
Taidetaan siirtyä talous- tai sosiaalidarwinistiseen aikaan tänä 200 vuotis - juhlavuonna?
Kun meitä on se 5,3 miljoonaa, eli noin 1 prosentti Eusta ja alle 1
promille maailmasta meidän kannattaa enää vain keskittyä siihen, millä
itse selviämme pienimmin vaurioin. Annetaan isojen poikien hoitaa nuo
isommat kuviot. Sillä haluammepa sitä tai emme, ne tekevät sen joka
tapauksessa.
Vaikka, ainahan voi välistä yrittää vikistä.
”Venäläisen Naši-nuorisojärjestön virolaisia jäseniä saapuu
maanantaina Helsinkiin osoittamaan mieltä Viron Helsingin-lähetystön
järjestämää Pelko muurin takana -seminaaria vastaan. Mielenosoittajien
mukaan seminaari on venäläisvastainen.” Näin uutisoi ainut
valtakunnallinen tänään 18.3.09.
Jos mielenosoituksen on tarkoitus tapahtua suurlähetystön edessä, tiedän
kokemuksesta, että sinne kyllä nuo kymmenen tulijaa hyvin mahtuvat.
Vain kivenheiton päässä olin itse mukana, elokuussa 1968 siinä ainoassa
mielenosoituksessa, johon koskaan olen osallistunut. Silloin kohteena
oli Neuvostoliitto. Spontaanisti Tehtaankadun ja Ullankadun kulmaan
kerääntyi alkuillan aikana noin 1000 – 2000 nuorta osoittamaan mieltään
Neuvostoliiton murskattua Prahan Kevään.
Nyt tulevat mieltään osoittamaan ilmeisesti Virossa asuvat
venäläisnuoret vastustamaan väitettä, että noin 50.000 – 100.000
virolaista lahdattiin tai rahdattiin Siperiaan neuvostomiehityksen
aikana. Näinhän tapahtui. Kummallinen syy osoittaa mieltään.
Toisaalta. Mitä voi odottaa nuorilta joiden juuret ulottuvat kotimaansa
itärajan taakse? Maahan, joka ei halua selvittää menneisyytensä
tapahtumien todellisuutta? Maahan, jossa jälleen opetetaan koululaisille
mm. virheellistä ja valheellista tietoa Neuvostoliiton länsirajasta
1917 - 1939. Siis mm. mielenosoittajien kotimaasta.
On se vaan niin vaikeaa tunnustaa, että Venäjä ei ole Neuvostoliitto. Eikä Neuvostoliitto Venäjä. Itse kullekin.
Mutta mahtuuhan sinne. Mieltään osoittamaan.
PS.
Entistäkin "hauskemmaksi" tilanne varmaan muodostuu, jos Hesarin viime
tieto pitää paikkansa. "Siryk ei ole perustanut Nashin Viron-osastoa.
Kyse on vain hänen uusimmasta yrityksestään herättää median huomiota",
sanoi
Andres Kahar turvallisuuspoliisista keskiviikkona. Hänen mukaansa Siryk ei myöskään asu nykyisin Virossa vaan Pietarissa."
Tulee mieleen ajatus, että Aatos, siis Aatos Erkko olisi järjestämässä vastamielenosoitusta.
On se vaan ihmeellinen maa toi Amerikka.
Vaikuttaa aivan siltä, että siellä edes joskus on väliä sillä mitä
mieltä äänestäjät ovat vaalien välillä. Mutta myönnettäköön, että se
näyttää vaativan aikamoisen kriisin. Siitä huolimatta, että New York
Times vielä eilen suhtautui epäilevästi Obaman hallinnon
mahdollisuuksiin estää ns. ökybonusten maksun AIGn johdolle, Kauppalehti
suhtautuu asiaan toiveikkaasti. Hienoa.
Moraalinen närkästys on USAssa ollut valtava. Mutta ehkä siellä vielä
uskotaan, että yrityksellä pitäisi olla moraali? Tilanteessa tosin voi
käydä vielä niin, että yhtiö maksaa kyllä valtiolle takaisin 165
miljoonaa johtajilleen maksamien bonusten määrän, mutta ei peri niitä
johtajiltaan. Maksu tapahtuu niistä AIGn jo vastaanottamista 170
miljardiin tuista.
Täytyy yrittää panna asiaa mittasuhteisiin.
AIGn johdolle maksetaan 165 miljoonan bonukset kun veronmaksajat
pelastavat itsensä, maansa ja siinä ohessa AIGn ajautumasta konkurssiin.
Johto on siis saanut vastikkeetonta pankkitukea ja siten toiminut
osakkeenomistajien edun mukaisesti. Miksi ihmeessä osakkeenomistajien
pitäisi jättää maksamatta tuhdit bonukset näin hyvin toimineelle
johdolle? ;-)
Sitä paitsi. Eiväthän he ole tehneet mitään rikollista, vaikka ovat
osallistuneet maailman suurimpaan WinCapita-tyyppiseen
pyramidihuijaukseen? Puhumattakaan siitä, että vastuu noin puolesta
miljoonasta uudesta työttömästä kuukaudessa olisi heidän. Tai edes
osakkeenomistajien. Saadaan varmaan hyvät osingot menneeltä vuodelta?
Tai ainakin tulevalta?
Jotenkin tulevat auttamatta mieleen omien turkoosipoliitikkojemme
toiminta. Sekä viime laman aikana että nyt ”metsäteollisuuden
puukriisin” aikana noin vuosi sitten. Mutta meillä, vaikka maailmaa
hajoaa mikään ei vaikuta vaalien välillä.
Mutta, kuten todettu, Amerikka on ihmeellinen maa.
Floridalainen mies porasi reiän kenkäänsä, sovitti sinne kameran ja
salakatseli tyttöjä (ainakin kolmea) uimapukuliikkeen sovituskopissa.
Hän sai neljän kuukauden tuomion. Siis linnaa. Ei onnekseen saanut
sakkoja. ;-)
Jaa, että miten nämä asiat liittyvät toisiinsa?
Nyt kun jopa entinen ”Euroopanpelastaja” Ison Britannian
pääministeri Gordon Brown on pyytänyt anteeksi äänestäjiltään ja
todennut toimineensa finanssikriisissä liian hitaasti, voisimme kääntää
taas katseemme tänne kotimaahan.
Ainakin minulle tulee mieleen välittömästi kaksi ministeriä, joiden
kannattaisi tehdä sama. Ja yleensäkin tehdä enemmän ja puhua vähemmän.
Toinen on ”Euroopan paras valtionvarainministeri” ja toinen Suomen ainoa
pääministeri.
Kumpaakin yhdistää myös usko siitä, että muilla mailla olisi syytä ottaa
oppia tavasta, jolla Koivisto, Kullberg, Aho ja Viinanen hoitivat
edellisen kurimuksemme. Siis muuta syytä kuin se, mitä ehdottomasti
pitää välttää. Lisäksi kumpaakin taitaa yhdistää myös yhtä suuri
kansantalouden ja kansainvälisen politiikan toimivuuden tuntemus.
Ainakin Vanhasella on Brownin kanssa vielä yksi yhteinen piirre.
”Analyytikot myös odottavat Brownin häviävän ensi vuoden
parlamenttivaalit.”
PS.
Brownin maine kesti vain muutaman kuukauden.
Ja ihan varmasti muuttuukin. Myös siivoamatta. Mutta olisi se vaan kauhean paljon sottaisempaa.
Kun UKK aikoinaan halusi nuorien impulssia, hän kutsui heidät saunaan,
Tamminiemeen. Nyt maailma on muuttunut. Nuoret kutsutaan Linnaan.
Seminaaripöydän ääreen. Ja mikä ettei.
Ennakkotietojen perusteella oli minulle syntynyt käsitys, että Ahtisaari
ja Halonen nokittelivat maahan muutaja-kysymyksessä. Kun nyt juuri
yhteenvetoa ohjelmasta katselen, en ainakaan minä näe nokittelusta
jälkeäkään. Kyllä tänne Suomeen mahtuu ja jopa tarvitaan sekä
työperäistä- että pakolaismaahanmuuttoa. Kumpiakin tarpeittemme ja
mahdollisuuksiemme mukaan. Lyhyen ja pidemmän ajan tavoitteittemme
turvaamiseksi.
Mutta ei itsellisyytemme, ei liioin itsenäisyytemme ole maahanmuutosta
kiinni. Itsestämme se on kiinni. ”2020 (tai vähän myöhemmin) meillä on
armeija, toivottavasti oma” sanoi Tasavallan Presidentti. Ehkä hän
lipsautti, keskustelun huumassa? Toivottavasti. Itsenäisyyden
säilyttäminen on tahdon, ei toivon asia. Kysymys on siitä mitä me
suomalaiset haluamme.
Jos tämän nuoriso forumin kokoontumisesta jotain jäi käsiin, se oli
Ahtisaaren toivotus maitoparroille: ”Älkää uskoko auktoriteettejä.
Kyseenalaistakaa myös.” Kaikki.
Kertokaapa millä tavalla tavallinen kansalainen saadaan uskomaan siihen, että tämä turkoosihallitus hoitaa heidän asioitaan?
Maa- ja metsätalousministeri
Sirkka-Liisa Anttila
perusti viime vuonna työryhmän selvittämään, onko ruoan hinnan nousu
siirtynyt tuottajille, teollisuudelle, kaupalle vai kuluttajille.
Selvitys on kuulemma valmistunut ja paljastanut keitä hinnannousut ovat
hyödyttäneet. Anttila kuitenkin kieltäytyy kertomasta tuloksia
julkisuuteen.
Kenenköhän asialla ministeri Anttila oikein katsoo olevansa:
- tuottajan eli maanviljelijän?
- teollisuuden; esim. Raision, HK:n ja Atrian?
- kaupan; esim. S-osuuskaupan ja Keskon ?
- vai koko lystin maksajan, maata viljelemättömän kuluttajan?
Tieto ruoan hinnasta hyötyjistä suljetaan kuulemma ministerin
kassakaappiin. Mutta on asiansa selvittänyt työryhmä jo saanut uuden
toimeksiannon.
Se tulee nyt miettiä keinoja, joilla kuluttaja saadaan hyväksymään ruoan hinnan nousu.
PS.
Sikailu Iltalehden innoittamana. Oikeasta vastauksesta voit onnitella itseäsi.
Miten markkinatalous toteutuu yrityksissä, jotka eivät voi mennä
nurin? Onko sellaisia yrityksiä? Eikö markkinataloudessa lähtökohtana
olekaan kilpailu, jonka viimeisenä sanktiona on konkurssi tai
olemassaolon häviäminen muulla tavalla?
Viime kuukausina on toistettu, että maailmalla tämä tai tuo on liian
suuri kaatumaan. Mieleen tulevat esimerkiksi General Motors ja Ford sekä
ilmeisesti kaikki muutkin autonvalmistajat eri puolilla maailmaa. Ehkä
Saabia ja Volvoa lukuunottamatta? Tai sitten Funny Freddie,
amerikkalainen yleishyödyllinen asuntoluotottaja kaksikko tai Citibank
tai AIG. Isoja pankkeja ja muita rahoituslaitoksia yleensäkään ei kai
uskalleta päästää nurin, koska seurauksena olisi dominovaikutuksena koko
alan nurin meno. Niin ja tietysti Boing ja Airbus ja mitä niitä nyt
onkaan.
Mitkä yritykset Suomessa ovat niin suuria, että niitä ei voi päästää
kaatumaan? Nokia on luonnollisesti ilmiselvä, vaikkakaan ei enää
suomalaisessa omistuksessa. Mutta voimmeko antaa Varman tai Ilmarisen
kaatua? Entä Fortumin tai Neste Oilin? Finnairin? Miten on Elisa, jonka
osakkeita valtio osteli kuulemma sinivalkoisen pääoman nimissä ja
mahdollisesti ylihintaan?
Ja miksi juuri niiden yritysten johdolle, joita ilmeisestikin
nykynäkemyksen mukaan ei saa päästää kaatumaan, maksetaan suurin palkka
ja miljoonabonukset? Eihän niillä ole riskiä. Riskiä kaatua. Eiväthän ne
edes toimi markkinaehtoisesti kilpaillen.
Mitä tällaisille yrityksille pitäisi tehdä? Kansallistaa? Myydä
ulkolaisille sijoittajille? Vai pilkkoa sellaiseen kokoon, että ne
voivat toimia markkinoilla? Kilpailutilanteessa.
Entä näiden yritysten johdon palkoille ja muille ansioeduille? Miksi
heille pitää maksaa päättömiä palkkoja? Eihän heillä ole riskiä. Jos
alkaa mennä huonosti valtio, politbyrokratian edustajana ja
veronmaksajan rahoilla, tulee aina pelastamaan. Asettaa mahdollisesti
uuden johdon. Tai sitten ei.
Kun ne ovat liian suuria kaatumaan.
En oikein tiedä, pitäisikö olla huolissani siitä, että nobelisti
Paul Krugman New York Timesissä ilmaisee huolensa Euroopan poliittisesta
johtajuudesta ja poliittis-taloudellisesta rakenteesta.
Artikkelinsa hän ainakin otsikoi napakasti:
A Continent Adrift.
Eikä hänen perustelunsa lähde jenkkien tavanomaisesta taivastelusta
eurooppalaisten yhteiskuntien liian raskaasta julkisesta säätelystä,
kuluista ja sosiaalisista turvaverkoista.
Onpa nykyisen maailmantalouden ja finanssien kriisin syy missä tai
kenessä tahansa Krugman arvelee, että se iskee Eurooppaan suuremmalla
voimalla kuin USAan. Ja syykin on ilmeinen. Kuten G 20 kokous viime
viikonlopulta todisti, meillä politiikan sekä talous- ja
finanssipolitiikan rakenteet, oikeastaan rakenteitten keskeneräisyys on
aktiivisen korjaavan tai sopeutuvan toiminnan suurin este. Yhteisen
sävelen löytäminen ei todella ole helppoa, kun kaiken kattavana on myös
koko maanosan ja ilmeisesti lähes kaikkien sen valtioiden johtajuuden
puute.
Suosittelen linkkiin tutustumista kaikille. Erityisesti niille, jotka
peräänkuuluttavat positiivista ajattelua, optimismia ja yrittävät valaa
uskoa siihen, että pahin on jo takana.
PS.
Kun huolesta ei ole juurikaan iloa, päätin olla pohteissani, en huolissani. Mitä tehtäs?
Katselen parhaillaan kulttuuriohjelmaa nimeltä Uutisvuoto. Tämä on kulttuuriohjelma siksi, että sen sellaiseksi määrittelin.
Mutta on se jollain tavalla kieroa, kun 50 - 60 vuotiaat "grillaa"
korkeintaan parikymppistä Miss Suomea. Kyynikot vailla vertaa, vetämässä
juuri valittua Suomen kauneinta suuntaan jos toisen. Samanaikaisesti.
Eikö meillä todellakaan ole lakeja, joilla lasten kiusaaminen
kiellettäisi? Vai meneekö tämä, päivän toisen pääuutisen vuoksi, ei
todellakaan innoittamana, jo pedofilian piiriin?
Kovasti on haluttu viljellä kuvaa nuoresta ja pirpsakasta Espoon
Siilinjärveläisestä, Kansallisen Kokoomuksen suosion keskeisimpänä
dynamona. Ensimmäiset vaalit menivätkin nappiin. Samoin ulkoministerin
vaihto-operaatio. Opetusministeristä en tiedä, mutta ei siitä soraääniä
ole kuulunut.
Nyt kun ensi kerran on tullut seurattua Jyrki Kataisen toimintaa
vähänkään pidemmällä aikajaksolla, täytyy ihmetellä millä lihaksilla
puolueen puheenjohtajuus heltisi. Ja Euroopan paras
valtionvarainministeri oli leivottu muutamassa kesän kuukaudessa.
Siksikö? Mutta hetken miettimisen jälkeen vastaus on ilmiselvä. Kokoomus
repi kannatuksensa viime eduskuntavaaleissa Sauli Niinistön
kansansuosiosta. Itse asiassa kolme tai jopa neljä uusmaalaista
kansanedustajaa saa kiittää Niinistöä paikastaan ja palkastaan. Ja aika
moni muukin.
Ja niin myös Katainen. Niinistö ja demareiden romahdus tekivät
Kokoomuksesta hallituksen toisen suuren puolueen. Ja Kataisesta
valtionvarainministerin. Ja samalla Euroopan parhaan
valtionvarainministerin. Muuta otetta kansantalouden johtajuuteen ei
vielä oikein ole löytynyt. Ellei johtajuuten pidetä ilmaisuja jatkuvasti
kasvavasta valtion velanottotarpeesta tulevina vuosina.
Tällä hetkellä, kun sekä demarit että kepulit tumpuloivat lähes kaiken
mihin tarttuvat herää kysymys, loistaako Kataisen vai Kokoomuksen tähti
vain ainoana valona pimeydessä? Vai onko se Kokoomus vaiko Katainen,
jonka valonheitin on ainoana syöksymässä tunnelista vastaamme? Tai he
kumpikin, yhdessä?
Meillä on taas alullansa raju muutos. Pitääkö sitä alkaa verrata toiseen
vastaavaan yli sadan vuoden taakse? Aikaan jolloin sääty-yhteiskunta
veti viimeisiään ja nykyiset puolueet syntyivät. Ja mitä olisi
kasvamassa tilalle?
Autokouluopetukseen suunnitellaan isoja muutoksia,
uutisoi YLE.
Olisiko järki vihdoinkin pääsemässä voitolle? Siis opetuksessa. Edes
ajo-opetuksessa? En tarkoita tässä sitä, että kaikkien oppilaitosten
opettajien pitäisi konsultoida virkamiehiä maksimoidakseen ansionsa.
Enkä sitäkään, että epäilisin opetusluvalla tapahtuvan opetuksen
tarvitsevan ammattilaisten lisäpanostusta. Ennemminkin olen
päinvastaisella kannalla.
Jos kerran "ensimmäisillä kerroilla ajokortin saamisen jälkeen
onnettomuusriski on suurin. Tilastojen mukaan uuden kuljettajan
mahdollisuus joutua kolariin ensimmäisillä ajokerroillaan on jopa
nelinkertainen kokeneimpiin verrattuna." Kannattaisiko silloin miettiä
mikä on ammattimaisen autokouluopetuksen taso ja lisäarvo? Tilastothan
ilmeisesti osoittavat, että taito karttuu vasta ajaessa, ei
autokoulussa?
Saattaisi olla yhteiskunnallisesti jopa toivottavampaa, että
turvallisuuden nimissä tapahtuvan perinteisen autokouluopetuksen määrää
vähennetään ja ostetaan ylijäävillä rahoilla oppilaille mahdollisuus
simulaattoriharjoituksiin. Jos nimittäin liikennekoneidenkin käytännön
lennonopetus on toteutettavissa 100 prosenttisesti simuloinnilla on
hämmästyttävää, jos ei edes lähes samaan päästäisi henkilöauton
ajokortin käytännön liikenneopetuksessa. Valmiita ohjelmiakin, ainakin
maailmalta, varmaan löytyy.
Mutta moinen ei ole tämän artikkelin aihe. Aiheena on, että tämä on
ensimmäinen näkemäni ehdotus, jossa opetus eriytettäisi sukupuolen
mukaan, ilmeisesti sukupuolten erilaisten kuviteltujen tai todellisten
tarpeiden mukaan. ”Naisille aiotaan lisätä auton käsittelytaidon
opetusta ja miehille opetusta, jossa korostetaan varovaisuutta, malttia
ja ennakoivuutta.” Jo se on historiallista, että tällainen ehdotus
uskalletaan esittää. Ja sitä se on vielä suuremmassa määrin jos ehdotus
onnistuisi läpäisemään feminismi-tasa-arvon yhteiskunnalliset
puolustuslinjat ja toteutuisi.
Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että erityisesti lapsien
inhimillisten perustaitojen opetuksessa – lukeminen, laskeminen,
kirjoittaminen - varhaisopetuksen osittainen eriyttäminen vahvistaisi
sekä poikien että tyttöjen oppimista. Samalla se antaisi myös pojille
onnistumisen elämyksiä ja vähintäänkin paremmat muistot kouluajasta.
Enkä usko sen ainakaan lisäävän poikien syrjäytymistä sen paremmin
yhteiskunnasta kuin käsitteellisemmästä koulutuksesta.
Ehkä Olkahisen koulun projekti kantaa sittenkin vielä hedelmää?
Venäjän toiminta, varsinkin pitkässä juoksussa, on äärimmäisen
ennustettavaa. Se toimii useimmiten aina juuri päin vastoin kuin
”kansainväliset diplomatian kohteliaisuussäännöt” siltä edellyttäisivät.
Se lienee se slaavilaisuuden mystinen osa. Olen vuosien myötä myös
ollut ymmärtävinäni, että venäläisillä on syvällä sielussaan
jonkinlainen haava. Epäluulo siitä, että heitä ei oteta riittävän
vakavasti eikä heitä kohdella Äiti Venäjän arvon ja arvovallan
mukaisella kunnioituksella.
Ilmeisesti Putinin porukka (FSB, entisen GPUn johdosta työttämäksi
jääneiden kaverusten kerho) pääsi valtaan pitkälti Jeltsinin ajan
synnyttämän kansallisen häpeäntunteen siivittämänä. Kesti luonnollisesti
oman aikansa vakiinnuttaa uuden hallinnon asema. Mutta taloudelliset ja
poliittiset suhdanteet suosivat. Varsinkin kun sekä Ameriikan-Yrjö että
Osama Bin näyttävästi avittivat. Keväällä 2007 Münchenissä Vladimir jo
antoi ymmärtää, että suurvaltaa ollaan taas rakentamassa. Enää ei
haluttu soitella 5. viulua.
Seurasi pitkällinen sarja mitä ihmeellisimpiä voimannäyttöjä sisältäen
kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Vaikkapa Viron
patsaskiista, Suomen puutullit, Latvian öljyterminaali, Kuuban
risteilijävierailut, strateegiset pommikonelennot valtamerille jne.
Pisteenä i:n päällä Georgian sota, Ukrainan maakaasu ja Kasakstanin
jenkkien lentotukikohta. Ja sitten vähitellen alkoi paljastua kuinka
täydellisen rappion tilaan Yrjö-pojan hallinto oli maailman talouden
saanut.
Ja hetken, aivan pienen hetken, alkoi näyttää siltä, että uhittelulle
tulisi ainakin hengähdystauko ellei peräti pitempikin loppu. Omassa
maassakin talous alkoi roikkua kuilun partaalla. Kaikkivaltiaat
oligarkitkin joutuivat peruuttelemaan asuntokauppojaan. Voisi kuvitella,
että töitä riittää ihan Äiti-Venäjän omien sisäisten asioitten
hoitamisessa.
Ja nyt sitten HS kertoo, että Venäjä voisi sijoittaa strategisia
pommikoneita Kuubaan tai Venezueelaan, jos maiden johtajat niin sopivat.
Toiveita ovat kuulemma jo esittäneet. Kun puhujana ei ole sen paremmin
Putin kuin Medvedjevkään, asialle ei kannattane antaa liian suurta
painoa. Ainakaan heti. Mutta ei kannata kuvitella, että kukaan hallinnon
tai armeijan edustaja moista koepalloa syyttä suotta ilmoille
heittelisi. Ei Venäjällä. Ja kuten Kennedy aikoinaan niin Obamakin vasta
aloittelee.
Viimeisten kahden vuoden aikana on käynyt ilmeiseksi, että FSB on
rakentamassa uutta ”entistä suurvaltaa” Neuvostoliittoa, vaikkakin ehkä
ilman kommunismia. Pitkä linja läntiselle merelle säilyy. Talouskriisi
sotkee vain aikatauluja.
Vetoomus
Ranskan presidentille
Nicolas Paul Stéphane Sarközy de Nagy-Bocsa eli Nicolas Sarkozy:lle.
”Jokainen Peugeotin tukemiseen heitetty euro on turha. Kyseessä on ympäristörikos.”
Vaihdoin autoa ennen kesälomia. Juuri sellaiseen kuin mielestäni
perheemme tarpeet edellyttivät. Peugeot 307 SW vuodelta 2005.
Automaattivaihde, vakionopeauden säädin, korkea istuma-asento,
vetokoukku ja bonuksena vielä kattoikkuna ja aluvanteet molemmissa
uusissa pyöräkerroissa.
Sitä on todella kiva ajaa. Erityisesti pitempiä matkoja. Ehkä kuluttaa
hiukan liikaa mutta toisaalta iän myötä ajamisen kokonaismäärä on
vähentynyt. Oman ennakkokäsitykseni siitä, että ranskalainen
suunnittelee auton ajajaa silmällä pitäen vahvistuivat.
Mutta oi ja voi, vasen etulamppu paloi. Pikku juttu
ajattelin, eikun vaihdetaan. Yritin sitä luonnollisesti itse, vaikka
olin muistavinani, että joissain ”uusissa” autoissa sekin olisi jo
jätettävä huollon tehtäväksi. Paljastui, että tämä oli juuri sellainen
auto. 45 minuutin yritys tuotti kaksi kadonnutta ”klipsiä” ja kaksi
irrallista vasemman puoleista etulamppua. Koska ensin luulin
irroittaneeni vahingossa väärän.
Klipsi on sellainen huvittavan muotoinen, enintään noin 10 sentin
mittainen rauta/teräslanka, joka jousen lailla pitää lampun umpiossa.
Sellaisia siis ostamaan. Ei pitäisi olla hankalaa, asunhan Helsingissä.
Ja varmemmaksi vakuudeksi antaisin työn tehtäväksi paikallisessa
merkkipikahuollossa, Konalassa.
Mutta Oi ja voi. Merkki-pikahuolto oli ilmeisesti
viimeisen noin vuoden aikana lopetettu, ilmeisesti
tehostamistoimenpiteitten myötä. Ystävällinen autosihteeri siinä huollon
varaustiskin vieressä opasti kuitenkin huoltotöiden vastaanottajalle,
joka ”varmaan nopeasti pystyisi auttamaan”. Ystävällinen huoltotyön
vastaanottaja selvitti varmuuden vuoksi, varmaan varaosista, että niitä
klipsejä löytyy ainakin kaksi.
Mutta Oi ja Voi. Klipsejä ei ole, eikä niitä erillisinä
edes saa, tilaamallakaan. Jos tuo 10 senttinen metallilanka häviää
esimerkiksi lampunvaihdon yhteydessä, on vaihdettava koko umpio. Umpion
hinta tuollaista 250 euron luokkaa. Mutta kun muutaman vuoden olen autoa
ajanut, suhtaudun merkkikorjaamoiden hintoihin suurella varauksella.
Päätin siis ottaa yhteyttä ranskalaisiin autoihin erikoistuneeseen
yksityiseen autokorjaamoon, jossa jo aiemmin olin autoni kerran
huollattanut. Aikaa varatessani kävi ilmi, että umpio olisi vaihdettava,
ellei jostain löydy vanhaa ylimääräistä klipsiä.... Lampunvaihto hoituu
sitten odottaessa. Sinne auto meni tänään.
Mutta OI ja Voi. Etsinnästä huolimatta ei löydy vanhoja
klipsejä. Suosituksen perusteella sovittiin, että halvimmaksi tulisi,
että he tekevät klipsit ja tästä riemastuneena sovin, että vaihdetaan
samalla kaikki etupään lamput. Koska tämän suorittaminen edellyttää
etupuskurin irroittamista, hommaan on varattava enemmän aikaa, ei siis
kannattanut jäädä odottamaan. Tätä riemua kesti noin 10 – 15 minuuttia,
eli juuri sen verran aikaa, että ehdin linja-autoon.
Mutta OI ja VOI. Etupuskuria ei voi irroittaa, koska
etupyöriä ei saada irti. Niissä kun on lukitusmutteri, jonka avaamiseen
sopivaa hylsyä ei autosta löytynyt. Sitä sitten etsitiin kolmen puhelun
verran, jonka jälkeen minua pyydettiin ottamaan puhelimitse yhteyttä
liikkeeseen, jossa kesärenkaat oli vaihdettu talvirenkaiksi. Ilmeisesti
ao. hylsy on jäänyt heiltä palauttamatta. Näin tein ja huoahdin
helpotuksesta. Homma hoidettu.
MUTTA OI JA VOI. Auton voi tulla hakemaan. Homma
hoidettu, hinta 244 euroa. Töineen. Hylsyä ei ollut löytynyt ja voin
ostaa sellaisen maahantuojalta ja toimittaa sen rengasliikkeeseen, joka
palauttaa rahat tai voin hoidattaa homman rengasliikkeellä. Korjaus oli
onnistunut osia irroittelematta. Mutta työaikaa kuulemma meni rutkasti.
Lampun vaihdosta alkanut tutustuminen ranskalaisten autojen ihmeelliseen
maailmaan tuli päätökseen. Tältä erää. Hinta 244 euroa, erinäinen määrä
kilometrejä ja omaa aikaa. Sattuhan noita?
Se on sitten ehdottomasti viimeinen Peugeot merkkinen auto, joka tähän
perheeseen hankitaan. Todennäköisesti viimeinen ranskalainen auto.
Varmaan Peugeotilla on jonkinlainen Ympäristösertifikaatti?
Laatusertifikaatti? Kestävän Kulutuksen Kannattajan sertifikaatti?
Suosittelisin, että ne repisitte. Toivoisin, että Ranskan Suurlähetystö,
joka käsitykseni mukaan seuraa kiinteästi mitä Suomen lehdistössä
Ranskasta kirjoitetaan välittäisi viestini Ranskan presidentille
Nicolas Paul Stéphane Sarközy de Nagy-Bocsa eli
Nicolas Sarkozy:lle.
”Jokainen Peugeotin jatkuvuuden tukemiseen heitetty euro on turha. Kyseessä ei ole auto vaan ympäristörikos.”
Nyt kun hallituksen eläkehöpsötys on haudattu, siirrytään seuraavaan.
Entisaikaan huonojen viestien tuojien elinajanodote oli hyvin lyhyt. Ja
oli siitä ainakin se hyöty, ettei moinen pessimisti päässyt uudestaan
pilaamaan hallitsijan hyvää tuulta. En väitä olevani hallitsija, en
sinne päinkään, mutta toivoisin, että valtionvarainministeri lopettaisi
jo vähitellen kansakunnan motivoimisen talvisota-talkoisiin.
Vajaa puoli vuotta sitten, kansainvälisen talouden kriisi ei aiheuta
syytä huoleen. Ei koske meitä. Sitten elvytystä pari sataa miljoonaa.
Sitten pari miljardia. Yks´kaks 10 miljardia. Vastikkeetonta
pankkitakausta 50 miljardia. Valtionlainaa 20 – 30 miljardia. Nyt 40 –
60 miljardia. Jos hän vielä muutaman lisäviikon saa tuplaa varmaan
tuokin.
Muutamassa kuukaudessa kansantalouden tulevaisuus on täysin kuralla.
Mustemmalla maalilla taivaanrantaa ei juuri voi enää piirtää.
Kannattaisiko hallituksen miettiä mitä voitaisi tehdä, että tuollaista
lainamäärää ei jouduttaisi ottamaan? Sen ottaminen kun tarkoittaisi,
että valtion nykyinen 50 miljardin lainakanta nousi yli 100 miljardin
euron. Ja tämä on vasta arvio. Minua ei lainkaan ihmetyttäisi, jos
kyseessä olisi poliittinen arvio. Arvio jonka ei vielä oleteta
herättävän kansalaisia vaatimaan johdon vaihtamista.
Taktiikka on kyllä hyvä. Hilataan velkamäärää pikku hiljaa ylös. Ettei
kansa pelästy. Etteivät typerykset huomaa, mitä se merkitsee. Etteivät
ala vaatia tilille.
100.000.000.000 euroa on aika iso velka. Suomen valtionvelaksikin. Lähes
20.000 euroa jokaista kansalaista kohti. Ja enemmänkin niitten osalta,
jotka sitä ovat joskus maksamassa.
Milloin alatte tehdä töitä sen eteen, että tuon kokoista lainaa ei tarvitse ottaa?
PS.
Taisivat olla Neuvostoliitolle maksetut sotakorvaukset pikkuraha tähän verrattuna?
Onneksi meitä ihmisiä on niin moneksi. Ja maailmakin on niin
monimutkaiseksi mennyt, että joukossamme on monia, jotka uskovat CAI:n
teloittaneen Kennedyn veljekset. Ja on niitä joiden mielestä USA:laiset
uuskonservatiivit tilasivat 9/11 tapahtumat. Joku kuvittelee varmaan
vieläkin Hitlerin kuljeskelevan Argentiinassa, Boliviassa tai vaikkapa
Paraguayssa. Jotkut uskovat Joulupukkiin, jotkut Jumalaan. Ja
luomisoppiin. Uskokoon jokainen mihin haluaa.
Mutta mitä tapahtuu poliitikolle kun hänet ensi kerran valitaan
kunnanvaltuustoon tai eduskuntaan? Katkeaako yhteys rationaaliseen
maailmaan todella sillä samalla silmänräpäyksellä? Suoritetaanko silloin
jotkut initiaatiomenot vai riittääkö kähmyilyn ja sananselityksen
hihamerkkin suorittaminen? Tullaanko viimeistään silloin osaksi jotain
uutta uljasta rotua, jossa todelliset asiat ovat sellaisia, kuin haluaa
itse uskoa niiden olevan? Yksinkertaisista töppäilyistä tulee
monimutkaisia, salajuonien ja yksityiskohtaisten suunnitelmien loistavia
tuloksia. Tappiot muuttuvat voitoiksi, velat saataviksi?
Kuten sanottu, uskokoon jokainen mihin haluaa. Mutta matka Rukan
hangilta eiliseen välikysymyskeskusteluun on sitä paljon yksinkertainen
ja selkeä, että saa siinä olla myyntitykki primus inter pares joka
salaliittoteorian kaupaksi saa. Ja varsinainen lammaslauma ostajina.
Törppö mikä törppö. Siis Isämme Aurinkoinen.
PS.
On luonnollisesti kokiksien intressissä tukea kepu-pääministeriä. Vaalit
ovat tulossa ja jopa taisto sieluista käy maaseudulla, Siilinjärvi
mukaan luettuna, kiivaana. Mitä kauemmin Matin antaa töpeksiä sitä
parempi.
Hallitus sitten perääntyi eläkeiän nostamisesta kahdella vuodella. Hienoa.
Tämä ei todellakaan poista tarvetta myöhäistää suomalaisten eläkkeelle
siirtymisen ajankohtaa. Mitä kauemmin kansalaiset haluavat ja saavat
töitä tehdä, sen parempi heille itselleen ja meille kaikille.
Erityisesti tämä koskee yksityistä sektoria, eli sitä josta ilmeisesti
luonnonlain tavalla huonoina aikoina vanhimmat työntekijät pannaan,
usein yhteisellä sopimuksella, putkeen.
Nyt sitten pitäisi pakon tilalle kehittää porkkana. En oikein jaksa
uskoa, että siinä iässä jolloin suurin osa ihmisistä alkaa ajatellä
eläköitymistään, raha olisi enää läheskään tärkein konsultti. Näin niin
kauan kuin nykyisenlainen varallisuus- ja ansiotaso maassamme säilyy.
Työtyytyvyys ja viihtyvyys, itsensä toteuttaminen ja työn
haasteellisuus, mahdollisuus vaikuttaa työn tuloksellisuuteen jne. ovat
olennaisesti tärkerämpiä kuin mahdollinen eläkkeenaikainen lisäeuro.
Mutta otsikkoon. Viikko sitten Matti jutteli ay-liittopomojen kanssa.
Tulos ei, Matin vakuutteluista huolimatta, luonut positiivista odotusta.
Eilen hän tapasi ilmeisesti saman porukan ja positiivinen odotus syntyi
siltä istumalta. Tänään sitten, työnantajapuolen johtajakin ollessa
mukana, hallitus perääntyi. Mikä oli muuttunut? Katainen oli palannut
lomalta.
Siis Jyrki Katainen oli pelastanut maamme yleislakolta? Ei ehkä aivan
näinkään. Mutta kyllä tämä episoodi osoitti kumpi on tässä hallituksessa
todellinen apupuolue.
PS.
Ilmeisesti Matin ei enää tarvitse uhrautua pääministeriksi kolmannelle
kaudelle? Voisiko Matin eläkkeellesiirtymistä aikaistaa? Tuskin hän
keskiarvoja pilaisi? Onnistuisi esimerkiksi välikysymyksellä, johon
opposition lisäksi yhtyisivät hallituspuolueitten vastuulliset tahot.
PPS.
Vaihtelevia pörssiralleja on lupailtu tuleville päiville. Ehkä
jopa viikoille. Eiköhän yritetä nauttia. Tuskinpa sillä, että rallit
tapahtuvat tuolla 4500 pinnan tietämissä ja todennäköisimmin tason
alapuolella, on väliä? Välillä mennään ylös. Välillä tullaan alas. Kyllä
sijoittaminen ainakin jatkuvan reaaliaikaisen seurannan osalta
lottoamisen voittaa.
Päätellen siitä millä tavalla pörssi on viime kuukausina osakkeiden
arvoa kohdellut saattaa olla, että aika monella arvojen jatkuvaan
nousuun uskoneella on suru puserossa. Varsinkin niillä, jotka
sijoituksiaan velalla ovat rahoittaneet.
Kun viime laman aikaan totesin, että kaikki meni päin … sitä, eikä
minkään valtakunnan virkamieheltä tai muultakaan itsensä asiantuntijaksi
ylentäneeltä oikein saanut tukea, avusta nyt puhumattakaan, päädyin
ajatukseen kerätä ympärille ”kohtalotovereita”. Ei siksi, että
taivastelisimme huonoa tuuriamme vaan siksi, että voisimme oppia
toisiltamme, jotain. Tai jotain muuta. Tai tehdä jotain yhdessä.
Repiäksemme epätoivon omasta ja toistemme päästä. Havaitsin, että hyvin
toimi.
Vertaisavulle, spontaanille ja itse aikaansaadulle vertaisavulle alkaa
olla taas tilaus. Jos asia on sinulle ajankohtainen, suosittelen.
Itse aikaansaadulla vertaisavulla voi ensisijassa auttaa itseään. Annan
esimerkin. Aika moni ns. suurten ikäluokkien edustaja on jäämässä tai
juuri jäänyt eläkkeelle. Mutta aiemmasta poiketen hyvässä kunnossa, niin
fyysisesti kuin henkisesti. Ja sitten, yks´ kaks´ yllättäen: kukaan ei
enää kaipaa, itse ei osaa antaa, päivärutiini katkeaa, työtoverit
häviävät. Vähän samanlainen tilanne kuin työttömyys?
Nyt saattaisi olla juuri oikea aika miettiä, mitä aikoo tehdä lopulla
elämällään. Hankkia lisää fyffee? Vai kuulostaisiko valta paremmalta?
Poliittista painoarvoa? Itsekunnioitusta? Yrittäjyyttä? Kotoutusta?
Kielten opiskelua? Kielen opetusta? Sijais-vanhemmuutta vai
isovanhemmuutta? Tukivanhemmuutta? Vanhustenhoitoa? Vai mitä sinulle
tulee mieleen?
Itse rakennetulla vertaisavulla voi ensisijassa auttaa itseään. Mutta vain, jos auttavat kokevat itsekin tulevansa autetuksi.
Eikä maksa mitään.
Siitä lähtien kun tietoisuus lähestyvästä finanssikriisistä ylitti
median uutiskynnyksen on löytynyt myös niitä, jotka kertovat tilanteen
olevan jo historiaa tai että käänne on ainakin juuri tulossa. Sen
aloittivat meillä Vanhanen ja Katainen. Nyt viimeksi ovat esiin tulleet
Doctor Doom, EKPn pääjohtaja Jean-Claude Trichet ja aina luotettava
Merrill Lynch. Kaikki heistä taatusti hyvin informoituja asiantuntijoita
alallaan.
Miksi? Uskovatko he vilpittömästi, että kriisi joka vajaat puoli vuotta
on lisääntyvästi hallinnut meidän ajatuksiamme, olisi näin lyhyt? Vai
virkansako vuoksi he pyrkivät uskoa valamaan? Vai onko heillä omat
syynsä, ”secret agenda” tai jopa oma intressi, jonka vuoksi muut täytyy
vakuuttaa paluusta normaaliin?
Missä menee positiivisen ajattelun tai realismin vaatimuksen raja? Onko
parempi uskoa perusteettomaan lupaukseen, luottaa siihen ja siten repiä
lamaa korvien välistä kuin varautua vähintään henkilökohtaisella tasolla
siihen ja varmistaa, että itse ja läheiset mahdollisesta kurimuksesta
selviävät? Onko ministerien vastuutonta vokotella yksittäisiä
kansalaisia kuluttamaan ”talvisodan hengessä”?
Luottamus on aika kimurantti kysymys. Meillä on taitettu peistä siitä
missä määrin median mahdollinen tilanteen mustamaalaaminen on itsessään
edistänyt tulevaa. Toiminut itseään edistävänä ennusteena. Luonut lamaa.
Pitäisikö samalla kyseenalaistaa ”positiiviset ajattelijat”? Olisiko
syytä lopettaa spekulointi, sulkea silmänsä ja korvansa ja erityisesti
mielensä? Tiedämmehän, että tieto lisää tuskaa.
Nykykriisi syvenee luottamuksen puutteen vuoksi. Lisääntyykö luottamus
valamalla perusteetonta uskoa siihen että tilanne on jo käytännössä ohi?
Kuinka kauan kestää ennenkuin luottamus menee myös positiivisuuteen ja
sen pappeihin? Ja mitä siitä seuraa?
Muistathan vanhan sadun paimenesta, joka huusi SUSI, SUSI turhaan? Ja
miten kävi kun susi tuli? Kun tässä on kyse käänteisestä kiljumisesta
pohdituttaa lähinnä se, ehtiikö susi syödä lampaitten lisäksi myös
kaikki paimenet, ennen kuin suojassa olevat kyläläiset havahtuvat.
PS. Mitä tästä pitäisi oppia?
Tee mitä teet, kuses oot kumminkin.
Vai.
Tee mitä teet, mutta luota vain itseesi.
Tänään hyvästelimme Tellen. Hän lähtee eläkkeelle. Sitä on
liikkeellä. Käsitykseni mukaan hän lähti juuri oikeaan eli ”säädettyyn”
aikaan, mutta mistä minä tiedä. Aika moni kynnelle kykenevä harkitsee
tänä päivänä eläkkeellelähdön aikaistamista. Siis, nyt kun vielä pääsee.
Hyvän sään aikana. Seurausta siitä vastuullisesta poliittisesta
johtajuudesta, jota hallituksemme niin kiitettävästi osoittaa?
Jotenkin sitä ihmettelee miksi jotkut haluavt ehdoin tahdoin aiheuttaa
eripuraa, epävarmuutta ja mahdollisesti jopa hätiköityjä
toimintapäätöksiä, yhteiskuntarauhan järkkymisen mahdollisuudesta nyt
puhumattakaan.
Ja miksi riidanhaastajien täytyy aina olla hallituksen ministereitä?
Kun ensin Matti Mainio sai turpiinsa kaikilta mahdollisilta tahoilta;
oppositiolta, kansalaisilta ja ammattijärjestöiltä keksinnöstään Rukan
laduilla ja Jyrki-boy sai ehkä hetkeksi tukahdutettua suurimpia
liekkejä, niin miksi ihmeessä Häkämiehen pitää vielä erikseen mennä
kerjäämään lisää?
Olemme varmasti kaikki liikuttavan yksimielisiä siitä, että kansalaisten
keskimääräistä työuraa on syytä pidentää. Mutta jos riidan avoin
haastaminen on paras mihin tämä hallitus pystyy.... Sitä paitsi.
Toteutunut eläkeikä on nousussa, kuulemma erityisesti julkisella
sektorilla. Sillä ei tietenkään ole kustannusmielessä minkäänlaista
merkitystä huoltosuhteeseen. Kannattaisiko hallituksen edesauttaa
sellaisten keinojen kehittämistä, joilla halukkaat myös yksityisellä
sektorilla voisivat ja haluaisivat eläkeikäänsä viivästyttää? Nythän
yksityinen sektori tuntuu imevän kvartaalitehokkuutensa ihmisten
terveydestä ja motivaatiosta. Kuka sitä haluaisi vielä vapaaehtoisesti
jatkaa?
Narulla ei voi työntää, eikä joukkoja enää hevin ruoskalla johdeta.
Ainakaan pitkää aikaa. Ja kansalaisten poliittinen muistikin on
internetin myötä pidentymässä lähelle vaalikauden pituuksia. Enää ei
poliitikoilla ole mahdollisuutta laskea sen varaan, että seuraavien
vaalien tullessa, tehdyt päätökset on unohdettu. Netti muistaa.
PS Matti, Jyrki ja Jyri:
Jos kuitenkin aiotte kaatua saappaat jalassa ja viedä pakkotyölakinne
läpi pyytäisin kiinnittämään erityistä huomiota seuraavien
instituutioiden eläke-etujen kustannusvaikutuksiin:
Suomen Pankki, Eduskunta, Kansaneläkelaitos.
Siis tulevaisuudessa. Ei nyt. (Ei vielä.) Eikä meillä. (Ei vielä.)
Mitä nyt huomattavalla osalla ns. mutakuonomaista. Afrikassa ja siellä
jossain muuallakin, kaukana.
Voimmeko me todella väittää, että esimerkiksi bensiinin hinta lähestyy
meillä kipukynnystä? Hinnasta 75 %, siis kolme neljännestä on
veroa(Kuulemma oikea luku nyt on noin 60 %.) Rahoitamme suuren osan
julkisista palveluistamme sillä verolla. Ostamme sen sitä paitsi ns.
markkinahintaan maista, jotka käyttävät myyntitulot asevarusteluunsa ja
hallitsevan luokkansa öykkäröintiin. Emmekä yksin me. Sitä tekevät
kaikki muutkin.
Ei meiltä ruokakaan ole loppumassa. Ennemminkin olemme tähän mennessä
olleet huolissamme ylituotannosta, ja sen hyvinvointiamme rajoittavista
kustannuksista. Se, että siellä jossain ihmiset osallistuvat
ruokamellakoihin tai osallistuvat öljy-yhtiöitä vastaan suunnattuihin
mielenosoituksiin, ei meitä vois vähempää kiinnostaa. Oikeesti. Eikä
ketään muitakaan.
(Olemmeko viime aikoina, odottaessamme yhä vain karmivampia uutisia
maailmantaloudesta ja pörssien liukumäistä miettineet kuinka monella
ihmisellä on päivittäin puutetta puhtaasta vedestä? 1, 2 vai 3 miljardia
ihmistä? Vai pitäisikö niitä kutsua lähimmäisiksi? Ei kai.)
Hyväksymme markkinoiden ns. näkymättömän käden, joka yhä enemmän alkaa
muistuttaa globaalia ahneitten ökyjen pelipöytää, jossa jokainen uusi
jako kasvattaa voittoja. Samalla pienennämme panoksiamme globaalin
taloudellisen tasa-arvon kehittämiseen, pienentämällä
kehitysapumäärärahojamme. (Tosin uutisten mukaan lähestymme taas 0,7
prosentin tavoitettamme tänä vuonna, kun BKT pienenee.) Rakennamme
itsellemme erilaisia suojamuureja, sekä taloudellisia että todellisia,
jolla pyrimme pitämään ”ulkopuoliset” tuotteet ja ihmiset edelleen
siellä minne ne kuuluvat – ulkopuolella.
Ja kuorutuksena hyvinvointikakkuumme laskemme tulevaisuutemme sen
varaan, että palkkaamme ns. kehitysmaista heidän itsensäkin tarvitseman
koulutetun työvoiman.
Ja lisäksi olemme huolissamme poliitikkojemme epärehellisyydestä ja
moraalittomuudesta. Pitäisikö samalla vilkaista peilin? Siihen omaan?
Juttua viime toukokuulta. Suluissa lisäyksiä tätä päivältä. Näin maailma muuttuu.
Vaikka miehessä omasta mielestään selvästi on UKK ainesta ja
päivittäin sinkoilee maasta ja maanosasta toiseen syömään, juttelemaan
kai useimmin ihmettelemään, oma Waterloo löytyy kuitenkin Koti-Suomesta.
Rukan hangilta. Tästä huomaamme kiistatta, että urheilu ei välttämättä
aina "friskaa päätä ja niskaa". Eikä Matti Mainio voi edes vetää päätä
täyteen.
Kaiken sen perusteella mikä on tullut esille sen jälkeen kun hallituksen
eläkepäätös tuli julkisuuteen on aivan ilmeistä, että Vanhanen ei tiedä
työeläkkeistä, työeläkelainsäädännöstä, viimeisistä asiaa koskevista
päätöksistä ja aikaansaaduista tuloksista tuon taivaallista.
Perintöprinssin ja vuoden 2019 pääministeriyteen johtavalle tielle tuli
ainakin iso, eläkkeenmentävä kuoppa. YTN haaveilee jo yleislakon
mahdollisuudesta. Siis YTN. Mikä ihmeen YTN? Oppositio pääsee
ryöpyttämään Arkadiamäen suorassa TV-lähetyksessä. SDP pääsee esittämään
uuden, tosin täysin toivottoman välikysymysnäytelmän yhdessä muun
opposition kanssa. Muutamassa päivässä adressit.com kerää 100.000
allekirjoitusta vastustamaan vanhusten pakkotyötä.
Ja sitten Jyrki-boy tulee pelastamaan Matin pinteestä. "Pidetään nyt
päät kylmänä ja jäitä taskuissa. (Mitä hyötyä muuten on taskuissa
olevasta jäästä? Märkähän siitä tulee.) "Soo, soo Matti. Eiköhön nyt
taas rauhoituta. Kyllä isi hoitaa." Eiköhän jutella asiasta. Siinä
kolmikantaisessa eläketyöryhmässä.
Olen jo lakannut laskemasta kuinka monta naulaa turkoosihallitus on
arkkuunsa naulannut. Mutta kahden vuoden saldo ylittää jo tarpeen
moninkertaisesti. Demokratiassa pääministeri vähintään jo eroasi omien
ja ministeriensa toilailuiden vuoksi. Mutta politbyrokratiassamme kaikki
on ilmeisesti toisin.
PS.
Vanhojen periaatteittensa mukaisesti Kepu on valmis panemaan pakkotyöhön
jopa kansanedustajat. Vai tarkoittikohan Matti sittenkin ostaa
kannatusta lupailemalla aiemppaa parempia ja aiemmin lankeavia
eläke-etuja kansankansanedustajille? Mutta on asia josta ei tingitä.
Maatalouseläkkeisiin ja erityisesti luopumiseläkkeisiin ei kajota.
PPS.
Onkohan Vehviläiselle jo valjennut miksi Helsinki tuli
asiantuntijaselvityksen parhaaksi alueellistettavaksi aiotun
Väyläturvallisuusviraston sijaintipaikaksi? Voisiko sillä olla asian
kanssa tekemistä, että toimeksianto sisälsi yhtenä vaihtoehtona myös
Helsingin? Taisi tulla tehtyä virhe? Ei Kepu noin alkeellista yleensä
alueellistamishankkeiden valinnassa tee.
06.03.2009 - 09:53 |
hakki |
Raha & valta,
Sijoittaminen,
Työelämä,
Politiikka,
Talous,
Business,
Johtaminen,
Politics,
Corruption,
Crises,
International finance
Usko markkinoihin on kai hävinnyt? Joko tänään rikkoutuu 4000? Milloin hypitään taas ikkunoista?
Aina välillä pörssit yrittävät pyristellä tutkainta vastaa. Eihän tuo
ihme voi olla? Siellä toimivat ja asioivat ovat jo menettäneet paljon.
Uskostaan kohta kaiken. Eikä kukaan kai vapaaehtoisesti halua lisää
menettää? Ja aivan yhtä usein, ellei useamminkin, pörssi on joutunut
perääntymään. Olemme ilmeisesti siirtyneet aikaan, jolloin pörssi ei ole
hintojen osalta aina oikeassa. Vai olemmeko?
Viikko viikolta ennusteet yksittäisten valtioitten, unionin ja jopa koko
maailman kasvunäkymistä heikkenevät. Ja inhottaa kirjoittaakin, mutta
loppua ei vieläkään ole näkyvissä. Olemme edelleen vapaassa
pudotuksessa, jota esimerkiksi täällä pääkaupunkiseudulla ei vielä
huomaa mistään muusta kuin uutisista. Viimeksi eilen EKPn pääjohtaja
järkytti markkinoita ennakoimalla euroalueen ”kasvuksi” - 2,2 – 3,2
prosenttia kuluvalle vuodelle. Siis ”onneksi” nyt ei enää puhuta
kasvusta vaan, realistisesti, kutistumisesta. Onneksi siksi, että
lausumassa kuuluu jo realismia. Uskoa se putoaminenkin vaatii.
Tähän samaan kuvaan kuuluu keskuspankkien kilpailu keskisimmän aseensa,
koron alentamisesta. USAssa se on jo jonkun aikaa ollut käytännössä 0
(nolla) prosenttia. Nyt Englannin keskuspankki tiputti sen jo 0,5
(puoleen) prosenttiin. Lasku oli historiaallinen. Se oli alin korko
pankin vuonna 1694 alkaneessa historiassa. EKP on laskenut omaansa vasta
1,5 (puoleentoista) prosenttiin. Odotan mielenkiinnolla milloin
siirrymme negatiivisiin lainakorkoihin. Ehkä senkin vielä näen?
Jo ”aika päivää” sitten valtiot ,USA ja IsoBritannia etunenässä ovat
ottaneet vastatakseen kaikesta mahdollisesta omassa kansantaloudessaan.
Venäjä ja Kiina ovat sitä tehneet jo kauan. Miljardit ja miljardit
lentelevät. Tuetaan ja taataan pankit, suurimmat yksittäiset työnantajat
autoteollisuus etunenässä. Ja kohta aletaan rakentamaan infraa;
rautateitä, teitä, siltoja, öljyputkia ja tiedä häntä mitä. Milloin
koostetaan (toivottavasti?) uusi ”New Deal”. USAlle? Ensimmäiselle
maailmalle? Vai maailmalle?
Väittävät, että USA on siirtynyt setelirahoitukseen jo aikapäiviä
sitten. Mutta onhan taala monessa mielessä paljon muutakin kuin USAn
kansallinen valuutta. Englannin keskuspankki on viimein alkanut ostaa
valtion velkakirjoja, eli siirtyä sekin setelirahoituksen puolelle.
Kummassakin maassa puhutaan miljardeista. Jopa sadoista jopa tuhansista
miljardeista. Taitaa olla aika moni muukin valuutta kohta
setelirahoituksen tiellä? Olemmeko Mugaben tiellä Zimbabwesta?
Ei vallassa olevia voi ainakaan syyttää siitä, että oltaisi oltu aivan
toimettomana. Mutta onko tehty oikeita asioita? Tarpeeksi nopeasti ja
näyttävästi? Obamankin etsikkoaika alkaa kulua umpeen. Nyt alkaa
nimittäin jo olla aika myöhäistä repäistä ihmiset irti laman
ajatuksista. Ja kuitenkin juuri siitä, johtajuudessa olisi nyt kysymys.
Repiä lama pois korvien välistä. Jos sitä eivät onnistu tekemään valitut
valtapoliitikot sen tekevät vallattomat, ns. uudet luudat. Niin on
käynyt aina aiemminkin. Äärimmäisin huonoin tuloksin.
Saattaisiko olla niin, että maailman mahtavat luottavat enemmän
kansantaloustieteen perinteisiin syy – seuraus – suhteitten mekaniikkaan
kuin siihen, että nykytilanne vaatii jotain aivan uutta? Mitä
pidemmälle tämä tilanne on kehittynyt, sitä ilmeisemmäksi on käynyt,
että perinteiset axioomat, teoriat ja Excel-taulukot eivät toimi. Usko
markkinoihin, politiikkaan ja tulevaisuuteen on häviämässä Ensimmäisestä
Maailmasta. Ilmeisesti raha, käytetään sitä kuinka suurissa määrin
tahansa, ei yksin ole enää ratkaisu.
Kehittäkää uutta.
Kävin katselemassa löytyisikö tietoa siitä, miten maailmanpankkien
poispotkitut johtajat ovat järjestäneet tulevaisuutensa. Siis ne,
joiden luovaa finanssialan tuotekehittelyä tai vähintäänkin huonoa
johtamista saamme kiittää suuresta osasta edessämme olevaa.
Englannissa
Telegraph taivasteli Royal Bank of Scotland:in entiselle pääjohtajalle,
vähintäänkin kyseenalaisin todennäköisesti epäoikeutetuin perustein
maksetusta eläkkeestä, jonka markkina-arvo ylittää 30 miljoonaa puntaa.
Eläkeikää varhennettiin samalla 10 vuodella. Jos vaivaudut juttuun
tutustumaan havaitset, että hän ei ole ainoa. Edes Englannissa.
Usassa
New York Times kirjoittaa työttömiksi joutuneista pankinjohtajista,
jotka pilkkahinnalla nyt ostavat asuntoja, joitten entiset omistajat
ovat ne pankille menettäneet. Pankinjohtajat itse ovat noitten asuntojen
ostajia aikoinaan rahoittaneet. Heidän itsensä mukaan kyseessä on
toiminta, joka kelpaisi esimerkiksi, jopa hallitukselle. Itselleni
syntyvä mielleyhtymä on kyllä jotain aivan muuta. Mutta toisaalta;
tapahtuihan sitä Suomessakin laman aikana kaikenlaista. Omaisuuden
uusjaon nimissä.
Ja tähän sitten viimeinen linkki. Niin ikään
NYTstä oppitunti siitä, miten pitää toimia kun yritystoiminta loppuu.
Juttua siitä, miten Merril-Lynchin johto, viimeisillä voimillaan,
tehtyään tappiota yli 26 miljardia taalaa ja juuri ennen joutumistaan
Bank of American ostamaksi maksoi 11 korkeimmalle johtajalleen kullekin
yli 10 miljoonan kipurahat ja 149 johtajalle kullekin yli 3 miljoonan
taalan kipurahat. B o A sai haltuunottoon valtiolta 20 miljardia
taalaa. Bonuksista tai hyvän-miehen-lisästä tässä ei kai voinut olla
kysymys? Avoimeksi jää mitä maksettiin niille muille noin 38.849
Merrill-Lunchin toimihenkilölle.
Pitäisikö todeta, että hyvä pojat? Vai saatanan rosvot? Vai, että
ihminen on ihminen aina vaan? Vai, että eihän se ole roisto joka saa,
vaan se joka antaa?
En jaksanut enempää etsiä. Kai nämä riittävät esimerkiksi siitä mitä
tapahtuu, jos markkinat saavat toimia vain sen näkymättömän käden
varassa?
PS.
Ehkä sittenkin vain ihailla? Kyllä joillakin on otsaa.
Vaikka ulkoministerimme käveleekin kansainvälisille
kokouspaikoille, eikä häntä kaikkialla oteta todesta eikä päästetä
turvatarkastuksen ohi, ja vaikka taitaa olla varsinainen linssiludekin,
hän on ainakin piristävä poikkeus perinteiseen tapaamme hoitaa
ulkosuhteita. Miellyttävintä tällaisena vanhana tossunkuluttajana on
havaita, että kaikessa ”nuoruuden tuoreudessaan” hän on kannanotoissaan
ja toimissaan uskottava.
Nyt viimeksi tämä tuli korostetusti mieleen katsoessani Hesarin
nettiversion valokuvaa, jossa hän keskustelee mm. Hillary Clintonin
kanssa. Kuva kertoi paljon Tumpin kyvystä herättää kiinnostusta
small-talk vaiheessakin. Ei vähäinen saavutus, sillä perustaltaan
ulkopolitiikassakin voi päästä pitkälle tuntemalla ja ystävystymällä sen
keskeisten tekijöiden kanssa. Arvostus on ansaittava.
Eikä tilannesilmässäkään näytä vikaa olevan. Puhua EU:n ja USA:n sekä
Venäjän yhteistyömahdollisuuksien uuden alun puolesta NATOn ja EUn
ulkoministerien illallisilla tilanteessa, jossa selkeästi on uusien
aloitusten mahdollisuus, nostaa pienen maan ulkoministerin ja samalla
edustamansa maankin profiilia. Vai pitäisikö sanoa, kirkastaa
maabrändiä? Eikä siitäkään varmaan haittaa ole, että uuden hallinnon
ulkoministeri Clinton, ensimmäisellä Euroopan vierailullaan ja matkalla
tapaamaan venäläistä kolleegaansa, saa ”viimeisen voitelun” suoraan
Karhun kyljestä?
En oikein pysty näkemään hänen edeltäjiensä suoriutuvan tilanteesta näin
näyttävästi. Ja pisteenä i:n päällä. Samalla Tumppi toimi
Paasikivimäisemmin kuin yksikään ulkoministerimme, koskaan. Lisäsi
samalla maamme uskottavuutta niin idässä kuin lännessäkin.
Itsenäiselle realismille on tilaa.
PS.
Tiedä häntä loistaako Tumpin esiintyminen korostetusti vain siksi, että
se on turkosihallituksen tavanomaiseen tumpelointiin nähden niin
poikkeuksellinen? Tuskin.
Olisiko niin, että ns. vakiintuneessa demokratiassa
toimenpiteitten käyntiinsaattaminen vie liikaa aikaa? Olen aiheesta
silloin tällöin kirjoitellut. Viimeisimmät
Korjattaisiko syitä vai seurauksia ja
Sammuttakaa oikein.
Ja nyt samasta puhuu perheyritysten liiton puheenjohtaja Anne Berner.
”Marraskuusta asti on luvattu toimia. Nyt on maaliskuu ja toteutusta
vasta mietitään. Tällä välin yritykset ehtivät mennä nurin, hän jatkaa.”
Kun en Kauppalehteä paperisena enää juurikaan lue, perustuu tietoni
hänen mietteistään tähän nettiversioon.
Onko niin, että politbyrokraattinen instituutiomme ei vain toimi
tarpeeksi nopeasti, voidakseen reagoida poikkeuksellisiin tilanteisiin?
Tällä kertaa yritysten selviytymiseen ja työllisyyden ylläpitämiseen.
Lienee arkijäljellä ajatellen aika selvää, että jokainen päivä joka
vierähtää ilman korjaavia tai rajoittavia toimenpiteitä pahentaa
tilannetta. Mitä aikaisemmin tulipaloa päästään sammuttamaan, sitä
pienemmillä vaurioilla selvitään. Turha sinne tulipalopaikalle on enää
ensi viikolla mennä.
Aivan yhtä paha on tilanne jos vedellä aletaan sammuttamaan
bensiinipaloa, tai monesta muusta syystä syttynyttä paloa, jossa vesi
vain laajentaa vahinkoja. Miten olisi käynyt esimerkiksi, jos Porvoon
tuomiokirkkoa oltaisi lähdetty sammuttamaan tavanomaisin keinoin?
Eli tässä taloustilanteessa ei yritysten lainansaannin turvaaminen auta,
jos niillä ei ole kysyntää. Tuskinpa niin pöhköä yritystä tai yrittäjää
onkaan, joka pitempiä aikoja palkkoja työntekijöilleen maksaa, jos
kassaan ei aina välillä kilahtele rahaa asiakkailta?
Ei yrityslainoilla eikä kela-maksujen poistamisella lisätä kysyntää.
Kysyntää lisätään kasvattamalla ostovoimaa ja -halua tai jopa -pakkoa.
Yhteiskunnan tuki on suunnattava toimenpiteisiin, jolla tämä saadaan
aikaan. Yksityisten veronmaksajien tasolla tämä merkitsee
rahanlisäystarvetta pien- ja korkeintaan keskipalkkaisille. Heillä se
pienimmällä todennäköisyydellä menee säästöpossuun tai golfosakkeeseen.
PS.
En ole sitä mieltä, että kyseessä olisi demokratian valuvika. Kyllä
tässäkin vika löytyy johdon puutteesta ja päättömästä poliittisesta
päätöksentekojärjestelmästä. Eli demokratiaa parempaa hallintomallia
emme ole löytäneet.
PPS.
Taisi olla juuri Perheyritysten liitto, jonka onnistunut,
hallitusohjelmaan päätynyt lobbaus perintöveron alentamisesta jouduttiin
jättämään toteuttamatta, koska se soti kansalaisten
yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan?
15 miljadia puoluetukeen v. 2009
Meillä ei ole lääkäripulaa. Meillä ei ole vielä rahapulaa. Mutta kun
pörssiä seurailee, kohta on. Ja meillä on huutava pula vastuullisista
kansan edustajista.
Granpa Igor kommentoi juttuani
Keisarin vaatteista lähettämällä
linkin A-talkista 26. helmikuuta. Aiheena Suomen lääkäripula. Yritin
juuri silloin, eilisen MOT:n innoittamana, selvittää puolueiden
suojatyöpaikoiksi ja lähinnä aluepoliittisilla kriteereillä (!)
rakentamiensa ja nykyisin pyörittämiensä ns. kylpylöitten määrää.
MOTn ohjelmasta jäi kuva, että verorahojamme heitetään poliitikkojen
keksimin aluepoliittisin kriteerein, omalle porukalle rakentamiensa
suojatyöpaikkojen pyörittämiseen. Ja on jaettu jo vuosia. Jopa kymmeniä
vuosia. Irvokkuutta lisäsi ohjelmassa lainaus, ilmeisesti Kankaanpään
kuntoutuskeskuksen historiikistä, jossa puututtiin huoleen ”puolueille
allokoitujen rahojen” käyttämättä jättämisestä. Siis siihen ettei Kepu
vielä ollut ottanut rahoja käyttöönsä, vaikka demarit ja RKP jo
omiallaan rakentelivat.
Ehkä rumin mielikuva syntyi tilanteesta jossa, Jyrki Kataisen
kotipaikan, Siilinjärven Kunnonpaikan johtajaksi otetaan pois siirtyneen
(eläkkeelle?) äidin tilalle tytär. Kummankin sukunimenä Huuhtanen. Mies
ja isä on muistaakseni entinen Kepun kansanedustaja, sos.- ja
terveysministeri ja joka tapauksessa Kelan, eli suurimman rahoittajan,
pääjohtaja.
Antaakaa anteeksi pahat ajatukseni, mutta jos tässä ei ole kysymys
nepotismista.... Mielleyhtymä on samansuuntainen, joka aikoinaan syntyi
kun kansanedustajat jättivät ilmoittamatta Kehittyvien Maakuntien
Suomelta saamansa vaalituen. Kysymyshän oli lahjomiksi miellettyjen
rahojen lainvastaisesta pimittämisestä ja valehtelusta.
Ei muuten nopeasti selvinnyt puoluesidonnaisten kylpylöitten määrä.
Siuntio, Kunnonpaikka ja Kankaanpään kuntoutuskeskus paljastuivat
helposti. Mutta kyllähän puolueet osaavat suojatyöpaikkansa piilottaa.
Erilaisilta sivuilta kerättynä Suomessa on kylpylöitä yli sata. Heitän
päästäni, että niin sanotusti ”puolueita lähellä olevia” on vähintään
10. Kaikki ovat nämä vuodet pyörineet valtion varoilla. Joko Kelasta tai
RAY:stä ja mahdollisesti enintään 20% muualta. Tuo loppu
todennäköisesti EU:lta, lähialueen kunnilta, muilta julkisilta
työnantajilta tai esimerkiksi hoitolaitoksen aatesuuntaa lähellä olevien
sosiaalisten, valtiorahoitettujen järjestöjen maksuista.
Jokainen laskekoon tykönään kuinka paljon maksamiamme yhteiskunnan
rahoja esimerkiksi Kela, Raha-automaattiyhdistys, Veikkaus, Suomen
Hippos jne. panee poliitikkojensa hyvinvointiin? Eduskunnasta itsestään
nyt puhumattakaan. Kaikissa johtopaikoilla istuvat ja päätöksiä tekevät
puoluepoliittisin kriteerein valitut puolue-eliittimme jäsenet.
Tuosta GranpaIgorin lähettämästä A-talkista. On mielenkiintoista, millä
tavalla kuntapoliitikkojen vastuuttomuus aikaansaa ideologisen
vastakkaisasettelun julkisen ja yksityisen palvelun osalta. Pannaan
henkilöt, jotka eivät millään tavalla ole vastuussa, tappelemaan
keskenään. Sipoon terveyskeskuksen johtaja summasi hyvin mistä on
kysymys. Julkinen terveydenhoito on toteutettavissa kuntien toimesta
halvemmalla kuin saman toteuttaminen yksityisten toimijoiden toimesta.
Ja tämä taistelu tulee senkun kiihtymään, kun pörssit jatkavat
sukeltamistaan.
Eli ongelmamme Suomessa on luokattoman huono poliittinen johto ja päätöksentekojärjestelmä.
PS.
Ennen kuin muuta todistetaan, otsikkoni on suuruusluokaltaan oikea.
Suunnittelevat tuolla rapakon takana kuulemma kaikenkarvaisten
stressitestien teettämistä rahoituslaitoksille. Käsitykseni mukaan
kyseessä ovat ”what if” tyyppiset auditoinnit organisaation tai
instrumenttien kyvystä kestää tavanomaista suhdannevaihtelua
huomattavasti suurempia kriisejä tai poikkeamia. Tätä Obaman uusi
hallinto edellyttäisi, ennen kuin se olisi valmis tukimiljardejaan
yksittäiselle rahoituslaitokselle luovuttamaan.Eikö tämä ole vähän
myöhäistä? Päätellen ao. yritysten osakkeiden ja kuulemma taseidenkin
arvojen alamäestä. Vai onko niin, että pörssien kurssien oikeaan tasoon
ei enää uskota? Pörssi ei olisikaan ”aina oikeassa”? Miksi pörssien
kasvun taatessa sijoittajille tavallista helpompia voittoja, hintojen
oikeellisuutta ei kyseenalaistettu? Ja nyt osakehintojen romahdettua ja
vaikeuskertoimen kasvettua aiempi ei enää pätisi.
Eikö tärkeämpi kysymys muutenkin olisi nyt ”now what”? Jos on niin, että
stressitestien toivotaan osoittavan sub-prime-luottojen ja muiden
vastaavien luovien rahoitusinstrumenttien todellisen arvon, eikö vanhan
viisauden mukaan rahoituslaitosten pitäisi tulla em. luottosalkkujensa
kanssa markkinoille? Ja myydä ne eniten tarjoaville. Niin muistaakseni
ainakin meillä meneteltiin ns. roskaluottojen osalta 1990-luvulla. Tosin
kilpailutuksesta korkeimman hinnan saamiseksi, ei muistiini ole merkkiä
jäänyt. Markkinamekanismia parempaa hinnanmäärääjäähän ei ole?
Muutenhan tässä käy vielä niin, että markkinoiden tappiot sosialisoidaan
ja voitot kapitalisoidaan. Annetaan näkymättömän käden vielä korjata
aiemmat liikkeensä. Pysytään siis vielä ainakin hetki Lezzais-Fairyssä,
Vai mikä se nyt oli. Ainakin, että edes tämä yksi täysi ”suhdannekierto”
saadaan päätökseen. Mietitään sen jälkeen miten markkinamekanismia
voitaisi jalostaa.
PS.
Kun pörssinousu mahdollistaa massiivisen omaisuuksien uusjaon, sen tekee
myös laskukausi. Voimmeko olla varmoja, että häviäjänä ei aina ole se
sama porukka?
Suunnittelevat tuolla rapakon takana kuulemma kaikenkarvaisten
stressitestien teettämistä rahoituslaitoksille. Käsitykseni mukaan
kyseessä ovat ”what if” tyyppiset auditoinnit organisaation tai
instrumenttien kyvystä kestää tavanomaista suhdannevaihtelua
huomattavasti suurempia kriisejä tai poikkeamia. Tätä Obaman uusi
hallinto edellyttäisi, ennen kuin se olisi valmis tukimiljardejaan
yksittäiselle rahoituslaitokselle luovuttamaan.
Eikö tämä ole vähän myöhäistä? Päätellen ao. yritysten osakkeiden ja
kuulemma taseidenkin arvojen alamäestä. Vai onko niin, että pörssien
kurssien oikeaan tasoon ei enää uskota? Pörssi ei olisikaan ”aina
oikeassa”? Miksi pörssien kasvun taatessa sijoittajille tavallista
helpompia voittoja, hintojen oikeellisuutta ei kyseenalaistettu? Ja nyt
osakehintojen romahdettua ja vaikeuskertoimen kasvettua aiempi ei enää
pätisi.
Eikö tärkeämpi kysymys muutenkin olisi nyt ”now what”? Jos on niin, että
stressitestien toivotaan osoittavan sub-prime-luottojen ja muiden
vastaavien luovien rahoitusinstrumenttien todellisen arvon, eikö vanhan
viisauden mukaan rahoituslaitosten pitäisi tulla em. luottosalkkujensa
kanssa markkinoille? Ja myydä ne eniten tarjoaville. Niin muistaakseni
ainakin meillä meneteltiin ns. roskaluottojen osalta 1990-luvulla. Tosin
kilpailutuksesta korkeimman hinnan saamiseksi, ei muistiini ole merkkiä
jäänyt. Markkinamekanismia parempaa hinnanmäärääjäähän ei ole?
Muutenhan tässä käy vielä niin, että markkinoiden tappiot sosialisoidaan
ja voitot kapitalisoidaan. Annetaan näkymättömän käden vielä korjata
aiemmat liikkeensä. Pysytään siis vielä ainakin hetki Lezzais-Fairyssä,
Vai mikä se nyt oli. Ainakin, että edes tämä yksi täysi ”suhdannekierto”
saadaan päätökseen. Mietitään sen jälkeen miten markkinamekanismia
voitaisi jalostaa.
PS.
Kun pörssinousu mahdollistaa massiivisen omaisuuksien uusjaon, sen tekee
myös laskukausi. Voimmeko olla varmoja, että häviäjänä ei aina ole se
sama porukka?
Olen ymmärtäväni miksi Ranskat, Saksat, Ruotsit, USAt ja monet
muut huutavat tukea autoteollisuudelleen. Perusteena on työllisyys. Kun
kulutus ei enää kasva, reaktio on ymmärrettävä. Autoteollisuushan
työllistää hyvin monia ihmisiä mm. edellä mainituissa maissa. Eli nyt on
valtioitten suojattava kansalaistensa työllisyyttä. Mutta millä
hinnalla?
Miljardeilla. Kymmenillä, sadoilla ja tuhansilla miljardeilla. Valuutalla ei ole väliä.
En edes yritä kertoa, en kuvata, en edes väittää mitä kaikkea muuta
tämän kokoluokan rahoilla voitaisi saada aikaan. Todennäköisesti
maailman nälkäongelma poistettaisi, AIDS hävitettäisi, ilmastonmuutos
pysäytettäisi ja Sahara kehitettäisi uudeksi Amazoniaksi nyt jo
pilaamamme ja menettämämme tilalle. Ainakin osa näistä. Ehkä jopa
kaikki. Kerralla.
Mutta se nyt vaan ei onnistu. Kun joka tapauksessa täytyy ensin pelastaa
pankit. Ja jos ei tarvitsisi, tuskin onnistuisi silloinkaan.
Siis meidän, maailman kaikkien kansalaisten, täytyy nyt pelastaa se
porukka, jonka luovuutta saamme kiittää nykytilanteesta. Ja miksi? Jotta
pankit alkaisivat taas luottamaan toisiinsa ja erityisesti luottojen
luokituslaitoksiin. Ja miksi? Koska niiden varat eivät riitä vastaamaan
niistä vastuista, jotka ne ovat ottaneet. Ja ne vastuut ovat mm. meille.
Siis meille säästäjille.
Jos me kaikki kuluttajat nyt menisimme pankkikonttoriimme ja nostaisimme
kaikki säästömme ja yrityksetkin omansa, pankit pystyisivät vastaamaan
noin kymmenennestä osasta. Enintään. Jos enemmän vaatisimme, pankin
ottaisi ohraleipä. Entä meidät?
Olisiko tämä juuri se oikea hetki, jolloin ainakin me ns. ”Ensimmäisessä
maailmassa” alkaisimme miettiä vaihtoehtoa taloudellisen kasvun
pakolle? Ja miten voisimme irrottautua kasvupakosta? Olisiko korkea aika
miettiä mitkä ovat elämämme todelliset prioriteetit?
PS.
Ja mihin ihmeessä tarvitsemme uuden isomman, komeamman, kuluttavamman auton joka toinen tai kolmas vuosi?